torstai 2. huhtikuuta 2009

Vihreitä kompastuskiviä ja yleisideologian etsintää

Tämä pohdinta on yritetty muodostaa mahdollisimman objektiivisesti ymmärtäen tasapuolisesti erilaisia näkökulmia vihreistä ja vihreiden politiikasta. Ei ole vihreiden etu, jos kaikki näkevät asiat liian läheltä ja ovat sosiaalistuneet vuosien ajan näkemään asiat vain vihreiden kannalta.

Vihreät ovat hyvin yhtenäisiä, kun puhutaan ympäristökysymyksistä, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta sekä arvoliberaaliudesta. Vihreät kärsivät kuitenkin kokonaisvaltaisen ideologian puutteesta, joka ilmenee kun puhutaan muille puolueille tyypillisistä asioista: työ, sosiaalinen hyvinvointi, tulonjako, terveydenhoito, koulutus yms.

Ymmärrän kyllä, että ideologia on sanana melko vahva, eikä tarkkaan ottaen kuulu edes puolueen sanavarastoon, sillä se ei oikein sovi vihreiden pirtaan. Se on ennemmin vanhojen (yleis)puolueiden retoriikkaa siinä mielessä, että mehän voimme aina todeta, että mitään selkeitä varmuuksia maailmasta ei ole ja että tämä tekee mahdottomaksi olla jotain tiettyä mieltä asioista. Oikeassa ja väärässä oleminen vaativat aina tapauskohtaisen tulkinnan. Kuitenkin juuri näissä ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut. Sen kiteyttämiseksi täytyy tehdä paljon vielä töitä.

Relativistinen tulkinta jättää vapauden paras argumentti voittakoon -ajattelulle, mutta paras argumenttikin on vain näkökulmakysymys, joka tarvitsee todella vahvan ja yhtenäisen arvopohjan taakseen, jotta äänestäjä voi luottaa vihreiden johdonmukaisuuteen. Johdonmukaisuutta on rikkonut se, että vihreitä äänestävä saattaa tietämättään tukea esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisesti sekä talouskysymyksissä täysin eri laitaa edustavaa henkilöä, jonka paljastuminen johtaa turhautumiseen ja pettymykseen. Vihreä kokonaisvaltainen politiikka on hyvin heterogeenistä ja henkilöitynyttä. Ei ole olemassa esimerkiksi varsinaista vihreää talouspolitiikkaa, on Soininvaara, joka edustaa vihreitä. Ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi muuntuminen johtaa rakenteelliseen muutokseen ja laajaan poliittiseen keskusteluun tulevaisuuden suunnasta. Vihreät ovat nähdäkseni juuri nyt suuren murroksen ovella ja tahdon tuoda kaiken poliittisen strategisen osaamiseni ja näkemykseni osaksi tätä murrosvaihetta, jotta vihreät olisivat uskottavasti juoksumatkan muita edellä myös tulevaisuudessa.

Mitä vihreys sitten on?

Ihminen on aina politiikan keskiössä. Ongelmaksi muodostuukin se miten saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hyvä on sama kuin luonnon hyvä. Sosiaalinen hyvinvointi ei riitä – maailma on muuttunut. Monimuotoinen maailma tarvitsee monimuotoiset ratkaisut. Tarvitaan ”smart poweria” - älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana.

Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi tarvitaan myös ympäristöllistä hyvinvointia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja – päinvastoin, ne ovat edellytyksiä toinen toisilleen. Sosiaalinen ja ympäristöllinen hyvinvointi vaativat vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Niitä ei saa, ellei niitä vaadi ja ole valmis tekemään työtä niiden eteen. Jälkimmäinen piirre puuttuu muista puolueista. Puhetta kyllä löytyy, muttei lopullista tahtoa viedä asiat eteenpäin, johtuen vahvoista sidoksista omaan osittain aikansa eläneeseen aatteeseen tai muuhun yhteiskunnallisen instituutiojäämistöön.

Vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta kumpuaa kulutuskriittinen arvoliberalismi, joka on vihreiden ytimessä. Nämä takaavat vapauden, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten elämänlaatua ja saada aikaiseksi eettinen yhtä aikaa ihmistä ja luontoa arvostava yhteiskunta. Yhteiskunta, jossa luonnolla on suurempi sija kuin pelkkänä välinearvona, sen täytyy nousta myös itseisarvoksi. Puolellamme on tässä ajassa oleva tunne, ilo ja intohimo. Kaikki tämä yhdistettynä uudenlaiseen yhteiskunnalliseen heräämiseen, jossa tiettyjä yhden asian liikkeitä ja kansalaisyhteiskunnasta kumpuavia tavoitteita tuetaan, toimii uskomattoman vahvana voimavarana tehdä politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa.

”Smart power” -käsite on mielestäni erittäin ajankohtainen. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.

Politiikka on nimeämistä ja mielikuvien luontia. Monissa kysymyksissä vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. ”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennattavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi green new deal on loistava esimerkki.

Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esim. vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Sitä ei niin vaan upoteta.

Niin kauan kuin elämäntapamuutosta ei saa puettua vahvemmin eettiseen kontekstiin, on vaikeaa tehdä minkäänlaista uskottavaa käsitekaappausta. Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni tuo "smart power" olisi ainakin yksi tapa tehdä se.

Kaikkeen tähän liittyy tietty työn murros pois teollisuusaloilta palvelualoille. Teollisuusalat eivät kaikesta huolimatta koskaan tule häviämään. Uuden työmurroksen pulmaksi muodostuu aina tulonjaon epätasaisuus, joka takaa vasemmistolle tavan nokittaa vihreitä epäuskottavuudesta. He voivat aina perustella, että Suomessa on ja tulee aina olemaan köyhiä, joiden oloja ei tulla korjaamaan millään muilla keinoilla kuin riittävällä (teollisuus)työllä ja sen luomalla sosiaaliturvalla.

Vihreät voisivat tarttua tähän promotoimalla entistä hanakammin vihreitä työpaikkoja sekä yrittää tehdä teollisuusaloista vihreämpiä. Siihen liittyy kokonaisvaltainen energiapolitiikkakeskustelun hyväksikäyttäminen, mutta myös muiden kuin energiateollisuuden alojen vihreäksi tekeminen. Samalla tietenkin kannattaa edesauttaa yksityisen ihmisen yritystä tulla vihreämmäksi ja helpottaa sitä mahdollisimman paljon tarjoamalla siihen apuja. Tähän tarvitaan jonkinlainen kansalaisliike tai keskushallinnon (tarkoittaen siis kuntia tai valtiota pääosin) päätös, jotta apu tulisi mahdollisimman tehokkaaksi.

Käsitekaappauksen suhteessa viherpuna-ajattelu on mielekästä. Sillä pääsee tarttumaan tiettyihin yhteiskunnallisiin ytimiin. Näistä esimerkkinä ovat nimenomaan työn ja sosiaaliturvan käsitteet. Ratkaisuna tälle on esitetty kansalaispalkkaa/perustuloa – sen pulmana on ollut yleisessä keskustelussa tietyn realismin puute ja sitä on ammuttu alas monin taloustieteellisin perusteluin.

Ehkä kuitenkin suurempi mutta on tässäkin tapauksessa tietty eettisen uskottavuuden puute. Ihmiset eivät usko, että tällainen ratkaisu olisi poliittisesti mahdollista. Sen kumoamiseen otetaan kaikki vanhat tarinat siitä, miten tämä maa on tehty raskaalla työllä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin maissa on omat yhteisölliset narratiivit, joista muodostuu sivu sivun päälle muodostunut tarina. Tarinan purkaminen vaatii koko kirjan läpikäyntiä tai tarinan punaisen langan jatkamista uudella tavalla, joka tukee aikaisempaa juonta ja itseidentiteetin pohjaa. Tuo tulonjako ei vaan sovi siihen suureen suomalaiseen tarinaan, joka perustuu raskaan työn ja taistelun kautta saavutettuun yhteisöllisyyteen ja Lutherin työnteon etiikkaan. Tämän narratiivin purkaminen ja vihreä jatkumo vaatii käsitteellistä ja sisällöllistä muutosta, joka onnistuessaan nostaa vihreät strategian tavoitteiden mukaiseen kannatukseen.