Vaalirahoitus 4.6.2009 päivitettyjen tietojen perusteella:
Kulujen erittely
Sanoma-, ilmaisjakelu- ja aikakausilehdet - 2961.88. euroa
Ulkomainonta - 3000 euroa
Vaalilehtien, esitteiden ja muun painetun materiaalin hankinta - 1079.46 euroa
Muut kulut - 1000 euroa
Vaalikampanjan kulut yhteensä 9041.34 euroa
Vaalikampanjan rahoitus
Omat varat 766 euroa
Yksityishenkilöiltä saatu tuki - 325 euroa
Puoluejärjestöiltä saatu tuki:
Vihreä liitto - 5000 euroa
Vihreät nuoret ja opiskelijat Vino ry - 2500 euroa
Helsingin vihreät -125 euroa
Helsingin vihreät nuoret - 375 euroa
torstai 4. kesäkuuta 2009
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Yöjunalla Helsingistä Berliiniin
Baltian radan tarkoituksena on luoda nopea ja yhtenäinen junayhteys Tallinnasta Riikan ja Kaunaksen kautta Varsovaan, josta rataa tulee jatkaa aina Berliiniin asti. Baltian rata on asetettu EU-tasolla yhdeksi yhteisen liikennepolitiikan kärkihankkeista. Kesäkuussa valittavan uuden EU-parlamentin tulee käynnistää hanke välittömästi.
Tällä hetkellä Baltian maat käyttävät vain vähän pohjoinen-etelä -suuntaa kansainväliseen matkustaja- sekä rahtiliikenteeseen. Olemassa oleva raideverkosto on huonossa kunnossa. Raideliikenteen nopeudet ovat alhaiset ja muun Euroopan kanssa on paljon epäyhteensopivuuksia
useiden standardien kanssa, erityisesti raideleveyksien suhteen.
Baltian rata luo mahdollisuuden siirtää suuret rahtimäärät renkailta raiteille. Raideliikenne on turvallinen vaihtoehto rahtiliikenteelle ja se madaltaa tuntuvasti myös hiilidioksidipäästöjä sekä öljyn kulutusta. Raideyhteys luo myös mahdollisuuden kattavalle matkustajaliikenneyhteydelle, joka tällä hetkellä puuttuu
Parantuneet rautatieyhteydet edesauttaisivat lievittämään Euroopan tieverkoston ruuhkia ja tukoksia ja lisäisivät Baltian maiden tavoitettavuutta. Hanke auttaisi tuntuvasti alati kiihtyvää alueellista kehitystä rautatieverkoston piirissä olevien maiden osalta.
Baltian sekä itäisen Keski-Euroopan maat ovat korkean talouskasvun maita, jotka integroituvat nopeaa vauhtia taloudellisesti muun Euroopan tasolle. Tämä tulee tarkoittamaan rajua liikennemäärien kasvua, jonka vuoksi kestävä kuljetusjärjestelmä on välttämätön.
Ilmastonmuutos ja Itämeren ympäristöongelmat nostavat ympäristöä vähiten kuormittavat ratkaisut uuteen arvoon. Nopea ja varma junaliikenne pitkillä matkoilla ja kuljetuksissa on nousemassa tärkeimmäksi eurooppalaiseksi ratkaisumalliksi.
Hanke olisi hyvä esimerkki myös siitä, miten EU:n koheesio- ja rakennerahastoja voidaan käyttää järkevästi ja kestävästi. Alustavien arvioiden mukaan Tallinna-Varsova radan kustannusarvio on noin 3 miljardia euroa. Radan pituus tulisi olemaan vuonna 2008 tehtyjen selvityksen perusteella 1142 km ja se saataisiin valmiiksi vuonna 2020.
Suomi liitettäisiin Baltian rataan suunnitellun Helsinki-Tallinna -tunnelin kautta. Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin voisi alkuvaiheessa korvata myös junalauttaliikenteellä. Helsinki-Tallinna -tunneli on miljardien eurojen sijoitus, jonka toteutuminen liittyy laajemman liikennekäytävän luomiseen eli Baltian rataan. Rautatieyhteys edistäisi muiden vaikutustensa ohella myös Helsingin ja Tallinnan muodostumista kaksoiskaupungiksi.
Tulevaisuudessa voimme kuulla Helsingin asemalla kuulutuksen: ”Yöpikajuna 222 Helsingistä Berliiniin lähtee raiteelta…”
Touko Aalto, vihreiden eurovaaliehdokas numerolla 222
www.toukoaalto.com
Toukotyöt facebookissa: http://www.facebook.com/group.php?gid=50987687506&ref=ts
Tällä hetkellä Baltian maat käyttävät vain vähän pohjoinen-etelä -suuntaa kansainväliseen matkustaja- sekä rahtiliikenteeseen. Olemassa oleva raideverkosto on huonossa kunnossa. Raideliikenteen nopeudet ovat alhaiset ja muun Euroopan kanssa on paljon epäyhteensopivuuksia
useiden standardien kanssa, erityisesti raideleveyksien suhteen.
Baltian rata luo mahdollisuuden siirtää suuret rahtimäärät renkailta raiteille. Raideliikenne on turvallinen vaihtoehto rahtiliikenteelle ja se madaltaa tuntuvasti myös hiilidioksidipäästöjä sekä öljyn kulutusta. Raideyhteys luo myös mahdollisuuden kattavalle matkustajaliikenneyhteydelle, joka tällä hetkellä puuttuu
Parantuneet rautatieyhteydet edesauttaisivat lievittämään Euroopan tieverkoston ruuhkia ja tukoksia ja lisäisivät Baltian maiden tavoitettavuutta. Hanke auttaisi tuntuvasti alati kiihtyvää alueellista kehitystä rautatieverkoston piirissä olevien maiden osalta.
Baltian sekä itäisen Keski-Euroopan maat ovat korkean talouskasvun maita, jotka integroituvat nopeaa vauhtia taloudellisesti muun Euroopan tasolle. Tämä tulee tarkoittamaan rajua liikennemäärien kasvua, jonka vuoksi kestävä kuljetusjärjestelmä on välttämätön.
Ilmastonmuutos ja Itämeren ympäristöongelmat nostavat ympäristöä vähiten kuormittavat ratkaisut uuteen arvoon. Nopea ja varma junaliikenne pitkillä matkoilla ja kuljetuksissa on nousemassa tärkeimmäksi eurooppalaiseksi ratkaisumalliksi.
Hanke olisi hyvä esimerkki myös siitä, miten EU:n koheesio- ja rakennerahastoja voidaan käyttää järkevästi ja kestävästi. Alustavien arvioiden mukaan Tallinna-Varsova radan kustannusarvio on noin 3 miljardia euroa. Radan pituus tulisi olemaan vuonna 2008 tehtyjen selvityksen perusteella 1142 km ja se saataisiin valmiiksi vuonna 2020.
Suomi liitettäisiin Baltian rataan suunnitellun Helsinki-Tallinna -tunnelin kautta. Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin voisi alkuvaiheessa korvata myös junalauttaliikenteellä. Helsinki-Tallinna -tunneli on miljardien eurojen sijoitus, jonka toteutuminen liittyy laajemman liikennekäytävän luomiseen eli Baltian rataan. Rautatieyhteys edistäisi muiden vaikutustensa ohella myös Helsingin ja Tallinnan muodostumista kaksoiskaupungiksi.
Tulevaisuudessa voimme kuulla Helsingin asemalla kuulutuksen: ”Yöpikajuna 222 Helsingistä Berliiniin lähtee raiteelta…”
Touko Aalto, vihreiden eurovaaliehdokas numerolla 222
www.toukoaalto.com
Toukotyöt facebookissa: http://www.facebook.com/group.php?gid=50987687506&ref=ts
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Smart Power
Smart power
Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. Vihreiden on jatkettava tuolla tiellä ja siihen tarvitsemme käsitealistumisen sijaan käsitekaappauksia. Tämän vuoksi on strateginen virhe kutsua vihreitä yleispuolueeksi. Vihreä politiikka tulee ulottaa kaikille politiikan sektoreille ja osoittaa sen kautta, että emme ole pelkästään ympäristöpuolue.
Tästä nousee kysymys, mitä vihreä politiikka tarkoittaa eri politiikan sektoreilla?
Kun puhutaan ympäristöpolitiikasta, on vihreiden linja selvä. Kun puhutaan sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja taloudesta, vihreiden linja profiloituu lähinnä yksittäisten henkilöiden kautta. Vihreiden linja keskeisissä politiikan kysymyksissä ei voi olla vain henkilöityneitä politiikan sektoreita. Jos tahdomme olla vahva ympäristöpuolue, meidän on oltava vahvoja kaikilla politiikan osa-alueilla, yhtenäisesti. Ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut kaikilta osin.
Paras argumentti voittakoon –linjaus ei riitä, sillä paras argumentti voi tarkoittaa mitä tahansa ajasta, paikasta ja kyseisen hetken tietovarannosta riippuen; tieteen näkökulmasta sen selvittämiseen tulisi käyttää useita satoja vuosia. Äänestäjä tarvitsee luottamuksen siitä, minkälaista politiikkaa hän on äänellään tukemassa.
Tämä epämääräisyys ja politiikan hajanaisuus pitää vihreät hyvänä vaalikannatus- sekä toiseksi parhaana puolueena, koska jokainen samaistuu mieluummin vihreisiin kakkospuolueena kuin selvään ideologiseen vastakohtaan. Tämän potentiaalin varaan kannatuksen kasvua ei voi perustaa.
Jos vihreät tahtovat realisoida vaalikannatuksensa, on oltava selvä ja ääneen yhtenäisesti lausuttu vihreä visio.
”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. ”Smart poweria” on älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana. Se havainnollistaa mielikuvien tasolla, mitä vihreät tavoittelevat. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.
Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennettavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi Green New Deal on loistava esimerkki.
Käsitemäärittelyn pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esimerkiksi vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni "smart power" olisi yksi tapa tehdä se.
Touko Aalto, vihreiden varapuheenjohtaja- sekä eurovaaliehdokas
Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. Vihreiden on jatkettava tuolla tiellä ja siihen tarvitsemme käsitealistumisen sijaan käsitekaappauksia. Tämän vuoksi on strateginen virhe kutsua vihreitä yleispuolueeksi. Vihreä politiikka tulee ulottaa kaikille politiikan sektoreille ja osoittaa sen kautta, että emme ole pelkästään ympäristöpuolue.
Tästä nousee kysymys, mitä vihreä politiikka tarkoittaa eri politiikan sektoreilla?
Kun puhutaan ympäristöpolitiikasta, on vihreiden linja selvä. Kun puhutaan sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja taloudesta, vihreiden linja profiloituu lähinnä yksittäisten henkilöiden kautta. Vihreiden linja keskeisissä politiikan kysymyksissä ei voi olla vain henkilöityneitä politiikan sektoreita. Jos tahdomme olla vahva ympäristöpuolue, meidän on oltava vahvoja kaikilla politiikan osa-alueilla, yhtenäisesti. Ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut kaikilta osin.
Paras argumentti voittakoon –linjaus ei riitä, sillä paras argumentti voi tarkoittaa mitä tahansa ajasta, paikasta ja kyseisen hetken tietovarannosta riippuen; tieteen näkökulmasta sen selvittämiseen tulisi käyttää useita satoja vuosia. Äänestäjä tarvitsee luottamuksen siitä, minkälaista politiikkaa hän on äänellään tukemassa.
Tämä epämääräisyys ja politiikan hajanaisuus pitää vihreät hyvänä vaalikannatus- sekä toiseksi parhaana puolueena, koska jokainen samaistuu mieluummin vihreisiin kakkospuolueena kuin selvään ideologiseen vastakohtaan. Tämän potentiaalin varaan kannatuksen kasvua ei voi perustaa.
Jos vihreät tahtovat realisoida vaalikannatuksensa, on oltava selvä ja ääneen yhtenäisesti lausuttu vihreä visio.
”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. ”Smart poweria” on älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana. Se havainnollistaa mielikuvien tasolla, mitä vihreät tavoittelevat. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.
Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennettavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi Green New Deal on loistava esimerkki.
Käsitemäärittelyn pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esimerkiksi vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni "smart power" olisi yksi tapa tehdä se.
Touko Aalto, vihreiden varapuheenjohtaja- sekä eurovaaliehdokas
torstai 2. huhtikuuta 2009
Vihreitä kompastuskiviä ja yleisideologian etsintää
Tämä pohdinta on yritetty muodostaa mahdollisimman objektiivisesti ymmärtäen tasapuolisesti erilaisia näkökulmia vihreistä ja vihreiden politiikasta. Ei ole vihreiden etu, jos kaikki näkevät asiat liian läheltä ja ovat sosiaalistuneet vuosien ajan näkemään asiat vain vihreiden kannalta.
Vihreät ovat hyvin yhtenäisiä, kun puhutaan ympäristökysymyksistä, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta sekä arvoliberaaliudesta. Vihreät kärsivät kuitenkin kokonaisvaltaisen ideologian puutteesta, joka ilmenee kun puhutaan muille puolueille tyypillisistä asioista: työ, sosiaalinen hyvinvointi, tulonjako, terveydenhoito, koulutus yms.
Ymmärrän kyllä, että ideologia on sanana melko vahva, eikä tarkkaan ottaen kuulu edes puolueen sanavarastoon, sillä se ei oikein sovi vihreiden pirtaan. Se on ennemmin vanhojen (yleis)puolueiden retoriikkaa siinä mielessä, että mehän voimme aina todeta, että mitään selkeitä varmuuksia maailmasta ei ole ja että tämä tekee mahdottomaksi olla jotain tiettyä mieltä asioista. Oikeassa ja väärässä oleminen vaativat aina tapauskohtaisen tulkinnan. Kuitenkin juuri näissä ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut. Sen kiteyttämiseksi täytyy tehdä paljon vielä töitä.
Relativistinen tulkinta jättää vapauden paras argumentti voittakoon -ajattelulle, mutta paras argumenttikin on vain näkökulmakysymys, joka tarvitsee todella vahvan ja yhtenäisen arvopohjan taakseen, jotta äänestäjä voi luottaa vihreiden johdonmukaisuuteen. Johdonmukaisuutta on rikkonut se, että vihreitä äänestävä saattaa tietämättään tukea esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisesti sekä talouskysymyksissä täysin eri laitaa edustavaa henkilöä, jonka paljastuminen johtaa turhautumiseen ja pettymykseen. Vihreä kokonaisvaltainen politiikka on hyvin heterogeenistä ja henkilöitynyttä. Ei ole olemassa esimerkiksi varsinaista vihreää talouspolitiikkaa, on Soininvaara, joka edustaa vihreitä. Ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi muuntuminen johtaa rakenteelliseen muutokseen ja laajaan poliittiseen keskusteluun tulevaisuuden suunnasta. Vihreät ovat nähdäkseni juuri nyt suuren murroksen ovella ja tahdon tuoda kaiken poliittisen strategisen osaamiseni ja näkemykseni osaksi tätä murrosvaihetta, jotta vihreät olisivat uskottavasti juoksumatkan muita edellä myös tulevaisuudessa.
Mitä vihreys sitten on?
Ihminen on aina politiikan keskiössä. Ongelmaksi muodostuukin se miten saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hyvä on sama kuin luonnon hyvä. Sosiaalinen hyvinvointi ei riitä – maailma on muuttunut. Monimuotoinen maailma tarvitsee monimuotoiset ratkaisut. Tarvitaan ”smart poweria” - älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana.
Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi tarvitaan myös ympäristöllistä hyvinvointia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja – päinvastoin, ne ovat edellytyksiä toinen toisilleen. Sosiaalinen ja ympäristöllinen hyvinvointi vaativat vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Niitä ei saa, ellei niitä vaadi ja ole valmis tekemään työtä niiden eteen. Jälkimmäinen piirre puuttuu muista puolueista. Puhetta kyllä löytyy, muttei lopullista tahtoa viedä asiat eteenpäin, johtuen vahvoista sidoksista omaan osittain aikansa eläneeseen aatteeseen tai muuhun yhteiskunnallisen instituutiojäämistöön.
Vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta kumpuaa kulutuskriittinen arvoliberalismi, joka on vihreiden ytimessä. Nämä takaavat vapauden, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten elämänlaatua ja saada aikaiseksi eettinen yhtä aikaa ihmistä ja luontoa arvostava yhteiskunta. Yhteiskunta, jossa luonnolla on suurempi sija kuin pelkkänä välinearvona, sen täytyy nousta myös itseisarvoksi. Puolellamme on tässä ajassa oleva tunne, ilo ja intohimo. Kaikki tämä yhdistettynä uudenlaiseen yhteiskunnalliseen heräämiseen, jossa tiettyjä yhden asian liikkeitä ja kansalaisyhteiskunnasta kumpuavia tavoitteita tuetaan, toimii uskomattoman vahvana voimavarana tehdä politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa.
”Smart power” -käsite on mielestäni erittäin ajankohtainen. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.
Politiikka on nimeämistä ja mielikuvien luontia. Monissa kysymyksissä vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. ”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennattavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi green new deal on loistava esimerkki.
Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esim. vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Sitä ei niin vaan upoteta.
Niin kauan kuin elämäntapamuutosta ei saa puettua vahvemmin eettiseen kontekstiin, on vaikeaa tehdä minkäänlaista uskottavaa käsitekaappausta. Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni tuo "smart power" olisi ainakin yksi tapa tehdä se.
Kaikkeen tähän liittyy tietty työn murros pois teollisuusaloilta palvelualoille. Teollisuusalat eivät kaikesta huolimatta koskaan tule häviämään. Uuden työmurroksen pulmaksi muodostuu aina tulonjaon epätasaisuus, joka takaa vasemmistolle tavan nokittaa vihreitä epäuskottavuudesta. He voivat aina perustella, että Suomessa on ja tulee aina olemaan köyhiä, joiden oloja ei tulla korjaamaan millään muilla keinoilla kuin riittävällä (teollisuus)työllä ja sen luomalla sosiaaliturvalla.
Vihreät voisivat tarttua tähän promotoimalla entistä hanakammin vihreitä työpaikkoja sekä yrittää tehdä teollisuusaloista vihreämpiä. Siihen liittyy kokonaisvaltainen energiapolitiikkakeskustelun hyväksikäyttäminen, mutta myös muiden kuin energiateollisuuden alojen vihreäksi tekeminen. Samalla tietenkin kannattaa edesauttaa yksityisen ihmisen yritystä tulla vihreämmäksi ja helpottaa sitä mahdollisimman paljon tarjoamalla siihen apuja. Tähän tarvitaan jonkinlainen kansalaisliike tai keskushallinnon (tarkoittaen siis kuntia tai valtiota pääosin) päätös, jotta apu tulisi mahdollisimman tehokkaaksi.
Käsitekaappauksen suhteessa viherpuna-ajattelu on mielekästä. Sillä pääsee tarttumaan tiettyihin yhteiskunnallisiin ytimiin. Näistä esimerkkinä ovat nimenomaan työn ja sosiaaliturvan käsitteet. Ratkaisuna tälle on esitetty kansalaispalkkaa/perustuloa – sen pulmana on ollut yleisessä keskustelussa tietyn realismin puute ja sitä on ammuttu alas monin taloustieteellisin perusteluin.
Ehkä kuitenkin suurempi mutta on tässäkin tapauksessa tietty eettisen uskottavuuden puute. Ihmiset eivät usko, että tällainen ratkaisu olisi poliittisesti mahdollista. Sen kumoamiseen otetaan kaikki vanhat tarinat siitä, miten tämä maa on tehty raskaalla työllä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin maissa on omat yhteisölliset narratiivit, joista muodostuu sivu sivun päälle muodostunut tarina. Tarinan purkaminen vaatii koko kirjan läpikäyntiä tai tarinan punaisen langan jatkamista uudella tavalla, joka tukee aikaisempaa juonta ja itseidentiteetin pohjaa. Tuo tulonjako ei vaan sovi siihen suureen suomalaiseen tarinaan, joka perustuu raskaan työn ja taistelun kautta saavutettuun yhteisöllisyyteen ja Lutherin työnteon etiikkaan. Tämän narratiivin purkaminen ja vihreä jatkumo vaatii käsitteellistä ja sisällöllistä muutosta, joka onnistuessaan nostaa vihreät strategian tavoitteiden mukaiseen kannatukseen.
Vihreät ovat hyvin yhtenäisiä, kun puhutaan ympäristökysymyksistä, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta sekä arvoliberaaliudesta. Vihreät kärsivät kuitenkin kokonaisvaltaisen ideologian puutteesta, joka ilmenee kun puhutaan muille puolueille tyypillisistä asioista: työ, sosiaalinen hyvinvointi, tulonjako, terveydenhoito, koulutus yms.
Ymmärrän kyllä, että ideologia on sanana melko vahva, eikä tarkkaan ottaen kuulu edes puolueen sanavarastoon, sillä se ei oikein sovi vihreiden pirtaan. Se on ennemmin vanhojen (yleis)puolueiden retoriikkaa siinä mielessä, että mehän voimme aina todeta, että mitään selkeitä varmuuksia maailmasta ei ole ja että tämä tekee mahdottomaksi olla jotain tiettyä mieltä asioista. Oikeassa ja väärässä oleminen vaativat aina tapauskohtaisen tulkinnan. Kuitenkin juuri näissä ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut. Sen kiteyttämiseksi täytyy tehdä paljon vielä töitä.
Relativistinen tulkinta jättää vapauden paras argumentti voittakoon -ajattelulle, mutta paras argumenttikin on vain näkökulmakysymys, joka tarvitsee todella vahvan ja yhtenäisen arvopohjan taakseen, jotta äänestäjä voi luottaa vihreiden johdonmukaisuuteen. Johdonmukaisuutta on rikkonut se, että vihreitä äänestävä saattaa tietämättään tukea esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisesti sekä talouskysymyksissä täysin eri laitaa edustavaa henkilöä, jonka paljastuminen johtaa turhautumiseen ja pettymykseen. Vihreä kokonaisvaltainen politiikka on hyvin heterogeenistä ja henkilöitynyttä. Ei ole olemassa esimerkiksi varsinaista vihreää talouspolitiikkaa, on Soininvaara, joka edustaa vihreitä. Ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi muuntuminen johtaa rakenteelliseen muutokseen ja laajaan poliittiseen keskusteluun tulevaisuuden suunnasta. Vihreät ovat nähdäkseni juuri nyt suuren murroksen ovella ja tahdon tuoda kaiken poliittisen strategisen osaamiseni ja näkemykseni osaksi tätä murrosvaihetta, jotta vihreät olisivat uskottavasti juoksumatkan muita edellä myös tulevaisuudessa.
Mitä vihreys sitten on?
Ihminen on aina politiikan keskiössä. Ongelmaksi muodostuukin se miten saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hyvä on sama kuin luonnon hyvä. Sosiaalinen hyvinvointi ei riitä – maailma on muuttunut. Monimuotoinen maailma tarvitsee monimuotoiset ratkaisut. Tarvitaan ”smart poweria” - älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana.
Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi tarvitaan myös ympäristöllistä hyvinvointia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja – päinvastoin, ne ovat edellytyksiä toinen toisilleen. Sosiaalinen ja ympäristöllinen hyvinvointi vaativat vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Niitä ei saa, ellei niitä vaadi ja ole valmis tekemään työtä niiden eteen. Jälkimmäinen piirre puuttuu muista puolueista. Puhetta kyllä löytyy, muttei lopullista tahtoa viedä asiat eteenpäin, johtuen vahvoista sidoksista omaan osittain aikansa eläneeseen aatteeseen tai muuhun yhteiskunnallisen instituutiojäämistöön.
Vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta kumpuaa kulutuskriittinen arvoliberalismi, joka on vihreiden ytimessä. Nämä takaavat vapauden, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten elämänlaatua ja saada aikaiseksi eettinen yhtä aikaa ihmistä ja luontoa arvostava yhteiskunta. Yhteiskunta, jossa luonnolla on suurempi sija kuin pelkkänä välinearvona, sen täytyy nousta myös itseisarvoksi. Puolellamme on tässä ajassa oleva tunne, ilo ja intohimo. Kaikki tämä yhdistettynä uudenlaiseen yhteiskunnalliseen heräämiseen, jossa tiettyjä yhden asian liikkeitä ja kansalaisyhteiskunnasta kumpuavia tavoitteita tuetaan, toimii uskomattoman vahvana voimavarana tehdä politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa.
”Smart power” -käsite on mielestäni erittäin ajankohtainen. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.
Politiikka on nimeämistä ja mielikuvien luontia. Monissa kysymyksissä vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. ”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennattavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi green new deal on loistava esimerkki.
Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esim. vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Sitä ei niin vaan upoteta.
Niin kauan kuin elämäntapamuutosta ei saa puettua vahvemmin eettiseen kontekstiin, on vaikeaa tehdä minkäänlaista uskottavaa käsitekaappausta. Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni tuo "smart power" olisi ainakin yksi tapa tehdä se.
Kaikkeen tähän liittyy tietty työn murros pois teollisuusaloilta palvelualoille. Teollisuusalat eivät kaikesta huolimatta koskaan tule häviämään. Uuden työmurroksen pulmaksi muodostuu aina tulonjaon epätasaisuus, joka takaa vasemmistolle tavan nokittaa vihreitä epäuskottavuudesta. He voivat aina perustella, että Suomessa on ja tulee aina olemaan köyhiä, joiden oloja ei tulla korjaamaan millään muilla keinoilla kuin riittävällä (teollisuus)työllä ja sen luomalla sosiaaliturvalla.
Vihreät voisivat tarttua tähän promotoimalla entistä hanakammin vihreitä työpaikkoja sekä yrittää tehdä teollisuusaloista vihreämpiä. Siihen liittyy kokonaisvaltainen energiapolitiikkakeskustelun hyväksikäyttäminen, mutta myös muiden kuin energiateollisuuden alojen vihreäksi tekeminen. Samalla tietenkin kannattaa edesauttaa yksityisen ihmisen yritystä tulla vihreämmäksi ja helpottaa sitä mahdollisimman paljon tarjoamalla siihen apuja. Tähän tarvitaan jonkinlainen kansalaisliike tai keskushallinnon (tarkoittaen siis kuntia tai valtiota pääosin) päätös, jotta apu tulisi mahdollisimman tehokkaaksi.
Käsitekaappauksen suhteessa viherpuna-ajattelu on mielekästä. Sillä pääsee tarttumaan tiettyihin yhteiskunnallisiin ytimiin. Näistä esimerkkinä ovat nimenomaan työn ja sosiaaliturvan käsitteet. Ratkaisuna tälle on esitetty kansalaispalkkaa/perustuloa – sen pulmana on ollut yleisessä keskustelussa tietyn realismin puute ja sitä on ammuttu alas monin taloustieteellisin perusteluin.
Ehkä kuitenkin suurempi mutta on tässäkin tapauksessa tietty eettisen uskottavuuden puute. Ihmiset eivät usko, että tällainen ratkaisu olisi poliittisesti mahdollista. Sen kumoamiseen otetaan kaikki vanhat tarinat siitä, miten tämä maa on tehty raskaalla työllä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin maissa on omat yhteisölliset narratiivit, joista muodostuu sivu sivun päälle muodostunut tarina. Tarinan purkaminen vaatii koko kirjan läpikäyntiä tai tarinan punaisen langan jatkamista uudella tavalla, joka tukee aikaisempaa juonta ja itseidentiteetin pohjaa. Tuo tulonjako ei vaan sovi siihen suureen suomalaiseen tarinaan, joka perustuu raskaan työn ja taistelun kautta saavutettuun yhteisöllisyyteen ja Lutherin työnteon etiikkaan. Tämän narratiivin purkaminen ja vihreä jatkumo vaatii käsitteellistä ja sisällöllistä muutosta, joka onnistuessaan nostaa vihreät strategian tavoitteiden mukaiseen kannatukseen.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Self-identity and the unknown “other"
I don’t want to replay the same old tone about the stereotypes. Everybody knows, what the word means, but does everybody know the background of this concept and the reasons what it stands for. If we really want to break stereotypes, it’s vital to understand their function and meaning to collective thinking.
Regardless of cultures, different societies have always tried to form their own identity on the basis of what they don’t represent. Communal self-reflection has needed “the other”, which is used to set against with the self-identity. The “otherness” is based on necessary interdependence, which is natural to human thinking. The “other”, which is our opposite and to whom we are focusing the juxtaposition, is paradoxically also the lifeline to our own existence and identity.
If our identity is based on the”otherness”, breaking the stereotypes means also breaking our own identity base. Are we facing the threat of identity vacuum, the feeling of emptiness and identity crisis? How have we ever ended up to this situation and how should we settle this existential dilemma?
The world is living in imaginary societies, which are based on collective experiential. This experiential is maintained by collective narratives. These narratives have developed for collective self-identification and they are, on one hand, based on to ”otherness”, but on the other hand they are reinforcing already existing images about ourselves and about the “other”.
Imaginary societies are narrative structures, which are founded and build up again and again. People are socialised to this continuous story and they are also a part of regenerating and modifying it.
Stories are a part of historical narrative combined with some elements that are supporting the objective. One of the most important factors in these stories is that they rise up feelings, which transform into stereotypes, when time has passed enough. Artificial differences between people help some people to consolidate their thoughts and enable to live through something called collectiveness.
Because our identity is based on “otherness”, our own identity is how we have seen the other. The identity of the other can be more familiar than self-identity, because it’s self-made and the self-identity can be farther, because it’s due to somebody else’s behaviour. While studying the weird and unknown “other”, one can learn more about one’s own self-identity. Self-identification needs the knowledge about the own collective story, but also the counterpart vision about ourselves, because we are too near to ourselves to do fundamental self-evaluation.
JYY’s development cooperation week offers plenty of views about us. Challenge yourself, but I warn you, this experience can change our attitudes permanently.
Regardless of cultures, different societies have always tried to form their own identity on the basis of what they don’t represent. Communal self-reflection has needed “the other”, which is used to set against with the self-identity. The “otherness” is based on necessary interdependence, which is natural to human thinking. The “other”, which is our opposite and to whom we are focusing the juxtaposition, is paradoxically also the lifeline to our own existence and identity.
If our identity is based on the”otherness”, breaking the stereotypes means also breaking our own identity base. Are we facing the threat of identity vacuum, the feeling of emptiness and identity crisis? How have we ever ended up to this situation and how should we settle this existential dilemma?
The world is living in imaginary societies, which are based on collective experiential. This experiential is maintained by collective narratives. These narratives have developed for collective self-identification and they are, on one hand, based on to ”otherness”, but on the other hand they are reinforcing already existing images about ourselves and about the “other”.
Imaginary societies are narrative structures, which are founded and build up again and again. People are socialised to this continuous story and they are also a part of regenerating and modifying it.
Stories are a part of historical narrative combined with some elements that are supporting the objective. One of the most important factors in these stories is that they rise up feelings, which transform into stereotypes, when time has passed enough. Artificial differences between people help some people to consolidate their thoughts and enable to live through something called collectiveness.
Because our identity is based on “otherness”, our own identity is how we have seen the other. The identity of the other can be more familiar than self-identity, because it’s self-made and the self-identity can be farther, because it’s due to somebody else’s behaviour. While studying the weird and unknown “other”, one can learn more about one’s own self-identity. Self-identification needs the knowledge about the own collective story, but also the counterpart vision about ourselves, because we are too near to ourselves to do fundamental self-evaluation.
JYY’s development cooperation week offers plenty of views about us. Challenge yourself, but I warn you, this experience can change our attitudes permanently.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Tämän päivän päätökset ovat huomisen todellisuutta 19:04
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtama talousneuvoston työryhmän on nostanut useita kertoja esiin aiheellisen huolen Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.
”Työllisyysasteen nostaminen vaatii työttömyyden alentamisen lisäksi ihmisten työuran jatkamista keskimäärin kahdella vuodella sekä alku- että loppupäästä.”, toteaa Sailas Talousanomissa 22.1.2009. Hallituksen vaalikauden puolivälin politiikkariihessä tehty päätös eläkeiän nostamisesta 65-ikävuoteen on yksi avaus tilanteeseen, mutta etenkin nuorten tilanne on jäänyt kokonaiskeskustelussa liiaksi varjoon.
Sailaksen työryhmä hakeekin nyt ensi sijassa keinoja saada nuoret aikaisemmin työelämään: ”Suomalaisnuoret aloittavat yliopisto-opinnot keskimäärin kolme vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen ja opintoalojen vaihtaminen sekä opintojen viivästyttäminen tuovat suomalaisnuoret muita myöhemmin työelämään”, Sailas summaa.
Rakennetyöttömyyden alentamisessa työryhmä painottaa nuorten työttömyyden ja varhaisen syrjäytymisen ehkäisyä.
Nykyisessä tilanteessa painotus on erittäin aiheellinen, sillä Sailas arvioi YLEn uutisissa jo syksyllä 12.9.2008, että ”suomalaisista 16–24 ikäisistä nuorista jopa 95 000 on heikossa tilassa. Heistä 40 000 on täysin yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä. Syrjäytyneiden nuorten määrä lähentelee yhtä kokonaista ikäluokkaa, joita ei löydy työ- eikä opiskelupaikoilta”.
Nykyiseen tilanteeseen tarvitaan välittömiä ja rakenteellisia ratkaisuita ja ennen kaikkea työllisyyteen tukevia toimenpiteitä, jotka voidaan melko pienillä panostuksilla saada ruokkimaan itseänsä positiivisesti.
Riittävän aikaisin ja oikein kohdennettu opinto- ja työelämäohjaus on yksi rakenteellinen tapa edistää nuorten nopeampaa siirtymistä työelämään.
Terveydenhuollon ja oppilaitosten välisen tiiviimmän yhteistyön kautta voidaan ylläpitää opiskelijankokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä huolestuttavaa syrjäytymiskehitystä.
Mielenterveystarkastukset tulee saada osaksi terveystarkastuksia yläasteelta lähtien ja akuutteihin ongelmiin on pystyttävä tarjoamaan mielenterveyspuolen välittömät ensikäynnit. Tiedotukseen on tulossa aloitteestani parannusta jokaisella Jyväskylän terveyskeskuksella jaettavan mielenterveyspuolen hoito-oppaan muodossa, mutta tämä on vain ongelman laastarointia.
Henkisesi, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori on parhaimmaimmassa tapauksessa koko huoltosuhteen ratkaiseva lenkki, mutta henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti pahoinvoiva nuori on inhimillisen kärsimyksen ohella uhka koko yhteiskunnan toimivuudelle.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä johtaa moninaiseen oireiluun.
Edellä esiin tuodotu ajatukset tarvitsevat toteutuakseen sosiaalisia investointeja. 1990-luvun laman negatiiviset investoinnit olivat osoitus, miten sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset mahdollistavat parhaimmillaan lyhyen aikavälin säästöjä, joista maksetaan moninkertaisesti useiden sukupolvien ajan. Meillä on mahdollisuus ottaa virheistä opiksi.
Sosiaalisten investointien vastustaminen kustannusyistä on luokatonta matematiikkaa. Kuinka paljon kalliimpaa on, että nuori on syrjääntynyt yhteiskunnasta tai elää passiivisesti vain yhteiskunnan tukiverkostojen kierteessä kuin, että nuori olisi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti terve ja opiskelu- ja työkykyinen.
Yhden euron investointi tänään ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveyshuoltoon on 100 euron säästö huomenna. Käänteisesti, yhden euron säästäminen tänään voi johtaa 100 euron yhteiskunnallisiin kustannuksiin huomenna.
-Touko Aalto, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen sekä työllisyyjaoston vpj
”Työllisyysasteen nostaminen vaatii työttömyyden alentamisen lisäksi ihmisten työuran jatkamista keskimäärin kahdella vuodella sekä alku- että loppupäästä.”, toteaa Sailas Talousanomissa 22.1.2009. Hallituksen vaalikauden puolivälin politiikkariihessä tehty päätös eläkeiän nostamisesta 65-ikävuoteen on yksi avaus tilanteeseen, mutta etenkin nuorten tilanne on jäänyt kokonaiskeskustelussa liiaksi varjoon.
Sailaksen työryhmä hakeekin nyt ensi sijassa keinoja saada nuoret aikaisemmin työelämään: ”Suomalaisnuoret aloittavat yliopisto-opinnot keskimäärin kolme vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen ja opintoalojen vaihtaminen sekä opintojen viivästyttäminen tuovat suomalaisnuoret muita myöhemmin työelämään”, Sailas summaa.
Rakennetyöttömyyden alentamisessa työryhmä painottaa nuorten työttömyyden ja varhaisen syrjäytymisen ehkäisyä.
Nykyisessä tilanteessa painotus on erittäin aiheellinen, sillä Sailas arvioi YLEn uutisissa jo syksyllä 12.9.2008, että ”suomalaisista 16–24 ikäisistä nuorista jopa 95 000 on heikossa tilassa. Heistä 40 000 on täysin yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä. Syrjäytyneiden nuorten määrä lähentelee yhtä kokonaista ikäluokkaa, joita ei löydy työ- eikä opiskelupaikoilta”.
Nykyiseen tilanteeseen tarvitaan välittömiä ja rakenteellisia ratkaisuita ja ennen kaikkea työllisyyteen tukevia toimenpiteitä, jotka voidaan melko pienillä panostuksilla saada ruokkimaan itseänsä positiivisesti.
Riittävän aikaisin ja oikein kohdennettu opinto- ja työelämäohjaus on yksi rakenteellinen tapa edistää nuorten nopeampaa siirtymistä työelämään.
Terveydenhuollon ja oppilaitosten välisen tiiviimmän yhteistyön kautta voidaan ylläpitää opiskelijankokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä huolestuttavaa syrjäytymiskehitystä.
Mielenterveystarkastukset tulee saada osaksi terveystarkastuksia yläasteelta lähtien ja akuutteihin ongelmiin on pystyttävä tarjoamaan mielenterveyspuolen välittömät ensikäynnit. Tiedotukseen on tulossa aloitteestani parannusta jokaisella Jyväskylän terveyskeskuksella jaettavan mielenterveyspuolen hoito-oppaan muodossa, mutta tämä on vain ongelman laastarointia.
Henkisesi, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori on parhaimmaimmassa tapauksessa koko huoltosuhteen ratkaiseva lenkki, mutta henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti pahoinvoiva nuori on inhimillisen kärsimyksen ohella uhka koko yhteiskunnan toimivuudelle.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä johtaa moninaiseen oireiluun.
Edellä esiin tuodotu ajatukset tarvitsevat toteutuakseen sosiaalisia investointeja. 1990-luvun laman negatiiviset investoinnit olivat osoitus, miten sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset mahdollistavat parhaimmillaan lyhyen aikavälin säästöjä, joista maksetaan moninkertaisesti useiden sukupolvien ajan. Meillä on mahdollisuus ottaa virheistä opiksi.
Sosiaalisten investointien vastustaminen kustannusyistä on luokatonta matematiikkaa. Kuinka paljon kalliimpaa on, että nuori on syrjääntynyt yhteiskunnasta tai elää passiivisesti vain yhteiskunnan tukiverkostojen kierteessä kuin, että nuori olisi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti terve ja opiskelu- ja työkykyinen.
Yhden euron investointi tänään ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveyshuoltoon on 100 euron säästö huomenna. Käänteisesti, yhden euron säästäminen tänään voi johtaa 100 euron yhteiskunnallisiin kustannuksiin huomenna.
-Touko Aalto, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen sekä työllisyyjaoston vpj
Eihän meidän puolue
Moderni poliittinen ajattelu pohjautuu monilta keskeisiltä osin politiikan klassisiin teorioihin. Suosittelen kaikille vihreän politiikan tilaa pohtiville Machiavellin Ruhtinasta, Sun Tzun Sodankäynnin taitoa sekä Carl Von Clausewitzin kirjaa Sodankäynnistä.
Tahdon nostaa esiin viimeisimmästä mainitsemastani teoksesta muutamia huomioita käynnissä olevaan keskusteluun vihreiden tilasta. Carl Von Clausewitzin mukaan sota on vain osa poliittista kanssakäymistä eikä siis lainkaan itsenäinen ilmiö. Kokonaisuus on politiikkaa, sota on vain poliittisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteuttamista toisin, eli väkivaltaisin keinoin. Poliitikolla ja strategialla pitää olla yleiskäsitys kokonaistilanteesta. Selvät ja tarkasti harkitut periaatteet tarjoavat keinoja, joilla voi saada otteen sodasta käyttäen hyödyksi historiallisen kokemuksen tiivistettyä ydinsisältöä. Käsitän tässä kontekstissa valta- ja vaalitaistelun sotana.
Clausewitz sanoo: ” Sota ei ole sokea intohimon purkaus, vaan sitä hallitsee poliittinen tavoite, tämän suuruudesta tietysti riippuu, miten suuria uhrauksia me olemme valmiit tekemään sen saavuttamiseksi.” Tämä ei koske pelkästään uhrauksien määrää, vaan myös niiden kestoa. Heti kun
voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite enää riitä vastapainoksi, tavoitteesta on luovuttava ja tämän seurauksena solmittava rauha.” Kuinka suuria uhrauksia vihreät ovat valmiita tekemään poliittisen tavoitteensa vuoksi? Uhrauksien määrällä käsitän muun muassa ajankohtaiset
asiat Lex Nokian ja yliopistolain; uhrauksien kestolla vastaavien uhrauksien yhä kiihtyvää määrää tulevaisuudessa, joista myös Vihreä Lanka uutisoi viime viikon numerossaan 27.2.2009. Jos uhrauksien määrässä ei ole vielä koettu kipukynnyksen ylittyvän ja poliittinen tavoite nähdään yhä uhrauksia suurempana, niin missä menee raja?
Poliittisen näkökulman alistaminen sotilaallisen näkökannanensisijaisuuteen olisi järjenvastaista, sillä politiikkahan on saanutsodan aikaan. Kokonaisuuden alistaminen osatekijöille on kohtalokas virhe.Poliittisia tavoitteita palvelevan sodan yksi merkittävimmistä huomioitavista asioista on se, että ensimmäistäkään askelta ei pidä ottaa ajattelematta millainen on viimeinen askel. Näin myös politiikassa. Onko vihreiden puoluejohto harkinnut tarkkaan ensimmäisen askeleensa ennen kuin
se on ajatellut millainen on viimeinen askel?
Uskon ja toivon näin, mutta uskallan myös keskustella ääneen, sillä pohdittu kritiikki on parasta palautetta. Jokaisen vihreän poliitikon on syytä miettiä, minkä vuoksi kampanjoita tehdään ja minkä vuoksi kilpailemme vaaleissa? Minkä vuoksi tahdomme saada ja ylläpitää valtaa? Usein lähtökohtainen syy tehdä politiikkaa on ensimmäinen uhri poliittisessa kilpailussa, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain vallan vuoksi. Kun valta on saavutettu, ollaan hyvin kaukana niistä syistä, jonka vuoksi politiikkaa lähdettiin tekemään. Lastaan puolustava vanhempi vastaa liian usein kaikkeen kritiikkiin, että eihän meidän lapsi.
Touko Aalto
Valtio-opin pääaineopiskelija ja vihreä poliitikko Jyväskylästä
Tahdon nostaa esiin viimeisimmästä mainitsemastani teoksesta muutamia huomioita käynnissä olevaan keskusteluun vihreiden tilasta. Carl Von Clausewitzin mukaan sota on vain osa poliittista kanssakäymistä eikä siis lainkaan itsenäinen ilmiö. Kokonaisuus on politiikkaa, sota on vain poliittisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteuttamista toisin, eli väkivaltaisin keinoin. Poliitikolla ja strategialla pitää olla yleiskäsitys kokonaistilanteesta. Selvät ja tarkasti harkitut periaatteet tarjoavat keinoja, joilla voi saada otteen sodasta käyttäen hyödyksi historiallisen kokemuksen tiivistettyä ydinsisältöä. Käsitän tässä kontekstissa valta- ja vaalitaistelun sotana.
Clausewitz sanoo: ” Sota ei ole sokea intohimon purkaus, vaan sitä hallitsee poliittinen tavoite, tämän suuruudesta tietysti riippuu, miten suuria uhrauksia me olemme valmiit tekemään sen saavuttamiseksi.” Tämä ei koske pelkästään uhrauksien määrää, vaan myös niiden kestoa. Heti kun
voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite enää riitä vastapainoksi, tavoitteesta on luovuttava ja tämän seurauksena solmittava rauha.” Kuinka suuria uhrauksia vihreät ovat valmiita tekemään poliittisen tavoitteensa vuoksi? Uhrauksien määrällä käsitän muun muassa ajankohtaiset
asiat Lex Nokian ja yliopistolain; uhrauksien kestolla vastaavien uhrauksien yhä kiihtyvää määrää tulevaisuudessa, joista myös Vihreä Lanka uutisoi viime viikon numerossaan 27.2.2009. Jos uhrauksien määrässä ei ole vielä koettu kipukynnyksen ylittyvän ja poliittinen tavoite nähdään yhä uhrauksia suurempana, niin missä menee raja?
Poliittisen näkökulman alistaminen sotilaallisen näkökannanensisijaisuuteen olisi järjenvastaista, sillä politiikkahan on saanutsodan aikaan. Kokonaisuuden alistaminen osatekijöille on kohtalokas virhe.Poliittisia tavoitteita palvelevan sodan yksi merkittävimmistä huomioitavista asioista on se, että ensimmäistäkään askelta ei pidä ottaa ajattelematta millainen on viimeinen askel. Näin myös politiikassa. Onko vihreiden puoluejohto harkinnut tarkkaan ensimmäisen askeleensa ennen kuin
se on ajatellut millainen on viimeinen askel?
Uskon ja toivon näin, mutta uskallan myös keskustella ääneen, sillä pohdittu kritiikki on parasta palautetta. Jokaisen vihreän poliitikon on syytä miettiä, minkä vuoksi kampanjoita tehdään ja minkä vuoksi kilpailemme vaaleissa? Minkä vuoksi tahdomme saada ja ylläpitää valtaa? Usein lähtökohtainen syy tehdä politiikkaa on ensimmäinen uhri poliittisessa kilpailussa, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain vallan vuoksi. Kun valta on saavutettu, ollaan hyvin kaukana niistä syistä, jonka vuoksi politiikkaa lähdettiin tekemään. Lastaan puolustava vanhempi vastaa liian usein kaikkeen kritiikkiin, että eihän meidän lapsi.
Touko Aalto
Valtio-opin pääaineopiskelija ja vihreä poliitikko Jyväskylästä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
