Tämä pohdinta on yritetty muodostaa mahdollisimman objektiivisesti ymmärtäen tasapuolisesti erilaisia näkökulmia vihreistä ja vihreiden politiikasta. Ei ole vihreiden etu, jos kaikki näkevät asiat liian läheltä ja ovat sosiaalistuneet vuosien ajan näkemään asiat vain vihreiden kannalta.
Vihreät ovat hyvin yhtenäisiä, kun puhutaan ympäristökysymyksistä, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta sekä arvoliberaaliudesta. Vihreät kärsivät kuitenkin kokonaisvaltaisen ideologian puutteesta, joka ilmenee kun puhutaan muille puolueille tyypillisistä asioista: työ, sosiaalinen hyvinvointi, tulonjako, terveydenhoito, koulutus yms.
Ymmärrän kyllä, että ideologia on sanana melko vahva, eikä tarkkaan ottaen kuulu edes puolueen sanavarastoon, sillä se ei oikein sovi vihreiden pirtaan. Se on ennemmin vanhojen (yleis)puolueiden retoriikkaa siinä mielessä, että mehän voimme aina todeta, että mitään selkeitä varmuuksia maailmasta ei ole ja että tämä tekee mahdottomaksi olla jotain tiettyä mieltä asioista. Oikeassa ja väärässä oleminen vaativat aina tapauskohtaisen tulkinnan. Kuitenkin juuri näissä ihmisten elämän perusasioissa äänestäjä tarvitsee jonkin varmuuden siitä, mitä hän saa, kun äänestää vihreitä. Se ei ole vielä kristallisoitunut. Sen kiteyttämiseksi täytyy tehdä paljon vielä töitä.
Relativistinen tulkinta jättää vapauden paras argumentti voittakoon -ajattelulle, mutta paras argumenttikin on vain näkökulmakysymys, joka tarvitsee todella vahvan ja yhtenäisen arvopohjan taakseen, jotta äänestäjä voi luottaa vihreiden johdonmukaisuuteen. Johdonmukaisuutta on rikkonut se, että vihreitä äänestävä saattaa tietämättään tukea esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisesti sekä talouskysymyksissä täysin eri laitaa edustavaa henkilöä, jonka paljastuminen johtaa turhautumiseen ja pettymykseen. Vihreä kokonaisvaltainen politiikka on hyvin heterogeenistä ja henkilöitynyttä. Ei ole olemassa esimerkiksi varsinaista vihreää talouspolitiikkaa, on Soininvaara, joka edustaa vihreitä. Ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi muuntuminen johtaa rakenteelliseen muutokseen ja laajaan poliittiseen keskusteluun tulevaisuuden suunnasta. Vihreät ovat nähdäkseni juuri nyt suuren murroksen ovella ja tahdon tuoda kaiken poliittisen strategisen osaamiseni ja näkemykseni osaksi tätä murrosvaihetta, jotta vihreät olisivat uskottavasti juoksumatkan muita edellä myös tulevaisuudessa.
Mitä vihreys sitten on?
Ihminen on aina politiikan keskiössä. Ongelmaksi muodostuukin se miten saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hyvä on sama kuin luonnon hyvä. Sosiaalinen hyvinvointi ei riitä – maailma on muuttunut. Monimuotoinen maailma tarvitsee monimuotoiset ratkaisut. Tarvitaan ”smart poweria” - älykästä vallankäyttöä, joka ottaa ihmiset huomioon parantaen samalla selkeästi luonnon asemaa yhteiskunnan merkittävänä osana, eikä ainoastaan luonnonvarojen antajana.
Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi tarvitaan myös ympäristöllistä hyvinvointia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja – päinvastoin, ne ovat edellytyksiä toinen toisilleen. Sosiaalinen ja ympäristöllinen hyvinvointi vaativat vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Niitä ei saa, ellei niitä vaadi ja ole valmis tekemään työtä niiden eteen. Jälkimmäinen piirre puuttuu muista puolueista. Puhetta kyllä löytyy, muttei lopullista tahtoa viedä asiat eteenpäin, johtuen vahvoista sidoksista omaan osittain aikansa eläneeseen aatteeseen tai muuhun yhteiskunnallisen instituutiojäämistöön.
Vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta kumpuaa kulutuskriittinen arvoliberalismi, joka on vihreiden ytimessä. Nämä takaavat vapauden, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten elämänlaatua ja saada aikaiseksi eettinen yhtä aikaa ihmistä ja luontoa arvostava yhteiskunta. Yhteiskunta, jossa luonnolla on suurempi sija kuin pelkkänä välinearvona, sen täytyy nousta myös itseisarvoksi. Puolellamme on tässä ajassa oleva tunne, ilo ja intohimo. Kaikki tämä yhdistettynä uudenlaiseen yhteiskunnalliseen heräämiseen, jossa tiettyjä yhden asian liikkeitä ja kansalaisyhteiskunnasta kumpuavia tavoitteita tuetaan, toimii uskomattoman vahvana voimavarana tehdä politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa.
”Smart power” -käsite on mielestäni erittäin ajankohtainen. Sillä voidaan uudistaa argumentaatiopohjaa ja luoda uutta poliittista pelitilaa, joka on perinteisen pehmeän ja kovan vallan välimaastossa. ”Smart power” on vaihtoehto vastata tämän ajan ja paikan ongelmiin ja haasteisiin perinteisen "dumb poweriksi” osoittautuneen politiikan sijaan.
Politiikka on nimeämistä ja mielikuvien luontia. Monissa kysymyksissä vihreät ovat osoittaneet olleensa aikaansa edellä ja muiden puolueiden asteittainen vihertyminen on ollut siitä hyvä esimerkki. ”Smart power” on yksi vaihtoehto, jolla voidaan alkaa nimetä vihreiden aikaansa edellä olevaa politiikkaa, joka on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävintä ja järkevintä. ”Smart power" kykenee löytämään vaikeisiin ja monimutkaisiin ongelmarakenteisiin luovia sekä rohkeita ratkaisuja, joita vihreät edustavat parhaimmillaan. Tämä antaa selkeän viestin puolueen ajatuksista ja niiden pohjalta rakennattavasta vaihtoehtoisesta ja positiivisesta tulevaisuudesta, joka on kaikkien kannalta suotuisa. Emme ole eturyhmien tai vuosisatoja kestäneiden perinteiden vankeja. Vihreiden ytimessä on etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja kokonaisvaltaisiin ongelmiin, josta esimerkiksi green new deal on loistava esimerkki.
Vihreiden on alettava aktiivisesti määrittelemään käsitteitä itselleen edullisesti. Kyseessä on taistelu ihmisten ajatusmaailman rakennuspalikoista. Pulmana tähän mennessä on ollut riittävän uskottavan määritelmävaihtoehdon löytyminen. Vapaa-ajan korostaminen materialismin vaihtoehtona on lähellä tavoitetta, muttei uskottava. Tietyt elämäntapavalinnat ovat tämän asian ytimessä kyllä, mutta pulmana esim. vapaa-ajan korostamisessa on se, että työ on liian vahva arvo tässä yhteiskunnassa.
Sitä ei niin vaan upoteta.
Niin kauan kuin elämäntapamuutosta ei saa puettua vahvemmin eettiseen kontekstiin, on vaikeaa tehdä minkäänlaista uskottavaa käsitekaappausta. Tarvitaan jonkinlainen kovien arvojen muuttaminen takaisin humaaneiksi arvoiksi. Työ ja talous on muutettava takaisin ihmiseen, sivistykseen ja kulttuuriin. Talouden ja työn tulee palvella ihmistä – ei toisinpäin. Näin lisätään ihmisten yleistä hyvinvointia. Näillä arvoilla on kaikupohjaa, mutta ne eivät nykyisellään ole riittävän uskottavia. Näitä arvoja pitää rakentaa ja mielestäni tuo "smart power" olisi ainakin yksi tapa tehdä se.
Kaikkeen tähän liittyy tietty työn murros pois teollisuusaloilta palvelualoille. Teollisuusalat eivät kaikesta huolimatta koskaan tule häviämään. Uuden työmurroksen pulmaksi muodostuu aina tulonjaon epätasaisuus, joka takaa vasemmistolle tavan nokittaa vihreitä epäuskottavuudesta. He voivat aina perustella, että Suomessa on ja tulee aina olemaan köyhiä, joiden oloja ei tulla korjaamaan millään muilla keinoilla kuin riittävällä (teollisuus)työllä ja sen luomalla sosiaaliturvalla.
Vihreät voisivat tarttua tähän promotoimalla entistä hanakammin vihreitä työpaikkoja sekä yrittää tehdä teollisuusaloista vihreämpiä. Siihen liittyy kokonaisvaltainen energiapolitiikkakeskustelun hyväksikäyttäminen, mutta myös muiden kuin energiateollisuuden alojen vihreäksi tekeminen. Samalla tietenkin kannattaa edesauttaa yksityisen ihmisen yritystä tulla vihreämmäksi ja helpottaa sitä mahdollisimman paljon tarjoamalla siihen apuja. Tähän tarvitaan jonkinlainen kansalaisliike tai keskushallinnon (tarkoittaen siis kuntia tai valtiota pääosin) päätös, jotta apu tulisi mahdollisimman tehokkaaksi.
Käsitekaappauksen suhteessa viherpuna-ajattelu on mielekästä. Sillä pääsee tarttumaan tiettyihin yhteiskunnallisiin ytimiin. Näistä esimerkkinä ovat nimenomaan työn ja sosiaaliturvan käsitteet. Ratkaisuna tälle on esitetty kansalaispalkkaa/perustuloa – sen pulmana on ollut yleisessä keskustelussa tietyn realismin puute ja sitä on ammuttu alas monin taloustieteellisin perusteluin.
Ehkä kuitenkin suurempi mutta on tässäkin tapauksessa tietty eettisen uskottavuuden puute. Ihmiset eivät usko, että tällainen ratkaisu olisi poliittisesti mahdollista. Sen kumoamiseen otetaan kaikki vanhat tarinat siitä, miten tämä maa on tehty raskaalla työllä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin maissa on omat yhteisölliset narratiivit, joista muodostuu sivu sivun päälle muodostunut tarina. Tarinan purkaminen vaatii koko kirjan läpikäyntiä tai tarinan punaisen langan jatkamista uudella tavalla, joka tukee aikaisempaa juonta ja itseidentiteetin pohjaa. Tuo tulonjako ei vaan sovi siihen suureen suomalaiseen tarinaan, joka perustuu raskaan työn ja taistelun kautta saavutettuun yhteisöllisyyteen ja Lutherin työnteon etiikkaan. Tämän narratiivin purkaminen ja vihreä jatkumo vaatii käsitteellistä ja sisällöllistä muutosta, joka onnistuessaan nostaa vihreät strategian tavoitteiden mukaiseen kannatukseen.
torstai 2. huhtikuuta 2009
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Self-identity and the unknown “other"
I don’t want to replay the same old tone about the stereotypes. Everybody knows, what the word means, but does everybody know the background of this concept and the reasons what it stands for. If we really want to break stereotypes, it’s vital to understand their function and meaning to collective thinking.
Regardless of cultures, different societies have always tried to form their own identity on the basis of what they don’t represent. Communal self-reflection has needed “the other”, which is used to set against with the self-identity. The “otherness” is based on necessary interdependence, which is natural to human thinking. The “other”, which is our opposite and to whom we are focusing the juxtaposition, is paradoxically also the lifeline to our own existence and identity.
If our identity is based on the”otherness”, breaking the stereotypes means also breaking our own identity base. Are we facing the threat of identity vacuum, the feeling of emptiness and identity crisis? How have we ever ended up to this situation and how should we settle this existential dilemma?
The world is living in imaginary societies, which are based on collective experiential. This experiential is maintained by collective narratives. These narratives have developed for collective self-identification and they are, on one hand, based on to ”otherness”, but on the other hand they are reinforcing already existing images about ourselves and about the “other”.
Imaginary societies are narrative structures, which are founded and build up again and again. People are socialised to this continuous story and they are also a part of regenerating and modifying it.
Stories are a part of historical narrative combined with some elements that are supporting the objective. One of the most important factors in these stories is that they rise up feelings, which transform into stereotypes, when time has passed enough. Artificial differences between people help some people to consolidate their thoughts and enable to live through something called collectiveness.
Because our identity is based on “otherness”, our own identity is how we have seen the other. The identity of the other can be more familiar than self-identity, because it’s self-made and the self-identity can be farther, because it’s due to somebody else’s behaviour. While studying the weird and unknown “other”, one can learn more about one’s own self-identity. Self-identification needs the knowledge about the own collective story, but also the counterpart vision about ourselves, because we are too near to ourselves to do fundamental self-evaluation.
JYY’s development cooperation week offers plenty of views about us. Challenge yourself, but I warn you, this experience can change our attitudes permanently.
Regardless of cultures, different societies have always tried to form their own identity on the basis of what they don’t represent. Communal self-reflection has needed “the other”, which is used to set against with the self-identity. The “otherness” is based on necessary interdependence, which is natural to human thinking. The “other”, which is our opposite and to whom we are focusing the juxtaposition, is paradoxically also the lifeline to our own existence and identity.
If our identity is based on the”otherness”, breaking the stereotypes means also breaking our own identity base. Are we facing the threat of identity vacuum, the feeling of emptiness and identity crisis? How have we ever ended up to this situation and how should we settle this existential dilemma?
The world is living in imaginary societies, which are based on collective experiential. This experiential is maintained by collective narratives. These narratives have developed for collective self-identification and they are, on one hand, based on to ”otherness”, but on the other hand they are reinforcing already existing images about ourselves and about the “other”.
Imaginary societies are narrative structures, which are founded and build up again and again. People are socialised to this continuous story and they are also a part of regenerating and modifying it.
Stories are a part of historical narrative combined with some elements that are supporting the objective. One of the most important factors in these stories is that they rise up feelings, which transform into stereotypes, when time has passed enough. Artificial differences between people help some people to consolidate their thoughts and enable to live through something called collectiveness.
Because our identity is based on “otherness”, our own identity is how we have seen the other. The identity of the other can be more familiar than self-identity, because it’s self-made and the self-identity can be farther, because it’s due to somebody else’s behaviour. While studying the weird and unknown “other”, one can learn more about one’s own self-identity. Self-identification needs the knowledge about the own collective story, but also the counterpart vision about ourselves, because we are too near to ourselves to do fundamental self-evaluation.
JYY’s development cooperation week offers plenty of views about us. Challenge yourself, but I warn you, this experience can change our attitudes permanently.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Tämän päivän päätökset ovat huomisen todellisuutta 19:04
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtama talousneuvoston työryhmän on nostanut useita kertoja esiin aiheellisen huolen Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.
”Työllisyysasteen nostaminen vaatii työttömyyden alentamisen lisäksi ihmisten työuran jatkamista keskimäärin kahdella vuodella sekä alku- että loppupäästä.”, toteaa Sailas Talousanomissa 22.1.2009. Hallituksen vaalikauden puolivälin politiikkariihessä tehty päätös eläkeiän nostamisesta 65-ikävuoteen on yksi avaus tilanteeseen, mutta etenkin nuorten tilanne on jäänyt kokonaiskeskustelussa liiaksi varjoon.
Sailaksen työryhmä hakeekin nyt ensi sijassa keinoja saada nuoret aikaisemmin työelämään: ”Suomalaisnuoret aloittavat yliopisto-opinnot keskimäärin kolme vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen ja opintoalojen vaihtaminen sekä opintojen viivästyttäminen tuovat suomalaisnuoret muita myöhemmin työelämään”, Sailas summaa.
Rakennetyöttömyyden alentamisessa työryhmä painottaa nuorten työttömyyden ja varhaisen syrjäytymisen ehkäisyä.
Nykyisessä tilanteessa painotus on erittäin aiheellinen, sillä Sailas arvioi YLEn uutisissa jo syksyllä 12.9.2008, että ”suomalaisista 16–24 ikäisistä nuorista jopa 95 000 on heikossa tilassa. Heistä 40 000 on täysin yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä. Syrjäytyneiden nuorten määrä lähentelee yhtä kokonaista ikäluokkaa, joita ei löydy työ- eikä opiskelupaikoilta”.
Nykyiseen tilanteeseen tarvitaan välittömiä ja rakenteellisia ratkaisuita ja ennen kaikkea työllisyyteen tukevia toimenpiteitä, jotka voidaan melko pienillä panostuksilla saada ruokkimaan itseänsä positiivisesti.
Riittävän aikaisin ja oikein kohdennettu opinto- ja työelämäohjaus on yksi rakenteellinen tapa edistää nuorten nopeampaa siirtymistä työelämään.
Terveydenhuollon ja oppilaitosten välisen tiiviimmän yhteistyön kautta voidaan ylläpitää opiskelijankokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä huolestuttavaa syrjäytymiskehitystä.
Mielenterveystarkastukset tulee saada osaksi terveystarkastuksia yläasteelta lähtien ja akuutteihin ongelmiin on pystyttävä tarjoamaan mielenterveyspuolen välittömät ensikäynnit. Tiedotukseen on tulossa aloitteestani parannusta jokaisella Jyväskylän terveyskeskuksella jaettavan mielenterveyspuolen hoito-oppaan muodossa, mutta tämä on vain ongelman laastarointia.
Henkisesi, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori on parhaimmaimmassa tapauksessa koko huoltosuhteen ratkaiseva lenkki, mutta henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti pahoinvoiva nuori on inhimillisen kärsimyksen ohella uhka koko yhteiskunnan toimivuudelle.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä johtaa moninaiseen oireiluun.
Edellä esiin tuodotu ajatukset tarvitsevat toteutuakseen sosiaalisia investointeja. 1990-luvun laman negatiiviset investoinnit olivat osoitus, miten sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset mahdollistavat parhaimmillaan lyhyen aikavälin säästöjä, joista maksetaan moninkertaisesti useiden sukupolvien ajan. Meillä on mahdollisuus ottaa virheistä opiksi.
Sosiaalisten investointien vastustaminen kustannusyistä on luokatonta matematiikkaa. Kuinka paljon kalliimpaa on, että nuori on syrjääntynyt yhteiskunnasta tai elää passiivisesti vain yhteiskunnan tukiverkostojen kierteessä kuin, että nuori olisi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti terve ja opiskelu- ja työkykyinen.
Yhden euron investointi tänään ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveyshuoltoon on 100 euron säästö huomenna. Käänteisesti, yhden euron säästäminen tänään voi johtaa 100 euron yhteiskunnallisiin kustannuksiin huomenna.
-Touko Aalto, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen sekä työllisyyjaoston vpj
”Työllisyysasteen nostaminen vaatii työttömyyden alentamisen lisäksi ihmisten työuran jatkamista keskimäärin kahdella vuodella sekä alku- että loppupäästä.”, toteaa Sailas Talousanomissa 22.1.2009. Hallituksen vaalikauden puolivälin politiikkariihessä tehty päätös eläkeiän nostamisesta 65-ikävuoteen on yksi avaus tilanteeseen, mutta etenkin nuorten tilanne on jäänyt kokonaiskeskustelussa liiaksi varjoon.
Sailaksen työryhmä hakeekin nyt ensi sijassa keinoja saada nuoret aikaisemmin työelämään: ”Suomalaisnuoret aloittavat yliopisto-opinnot keskimäärin kolme vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen ja opintoalojen vaihtaminen sekä opintojen viivästyttäminen tuovat suomalaisnuoret muita myöhemmin työelämään”, Sailas summaa.
Rakennetyöttömyyden alentamisessa työryhmä painottaa nuorten työttömyyden ja varhaisen syrjäytymisen ehkäisyä.
Nykyisessä tilanteessa painotus on erittäin aiheellinen, sillä Sailas arvioi YLEn uutisissa jo syksyllä 12.9.2008, että ”suomalaisista 16–24 ikäisistä nuorista jopa 95 000 on heikossa tilassa. Heistä 40 000 on täysin yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä. Syrjäytyneiden nuorten määrä lähentelee yhtä kokonaista ikäluokkaa, joita ei löydy työ- eikä opiskelupaikoilta”.
Nykyiseen tilanteeseen tarvitaan välittömiä ja rakenteellisia ratkaisuita ja ennen kaikkea työllisyyteen tukevia toimenpiteitä, jotka voidaan melko pienillä panostuksilla saada ruokkimaan itseänsä positiivisesti.
Riittävän aikaisin ja oikein kohdennettu opinto- ja työelämäohjaus on yksi rakenteellinen tapa edistää nuorten nopeampaa siirtymistä työelämään.
Terveydenhuollon ja oppilaitosten välisen tiiviimmän yhteistyön kautta voidaan ylläpitää opiskelijankokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä huolestuttavaa syrjäytymiskehitystä.
Mielenterveystarkastukset tulee saada osaksi terveystarkastuksia yläasteelta lähtien ja akuutteihin ongelmiin on pystyttävä tarjoamaan mielenterveyspuolen välittömät ensikäynnit. Tiedotukseen on tulossa aloitteestani parannusta jokaisella Jyväskylän terveyskeskuksella jaettavan mielenterveyspuolen hoito-oppaan muodossa, mutta tämä on vain ongelman laastarointia.
Henkisesi, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori on parhaimmaimmassa tapauksessa koko huoltosuhteen ratkaiseva lenkki, mutta henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti pahoinvoiva nuori on inhimillisen kärsimyksen ohella uhka koko yhteiskunnan toimivuudelle.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä johtaa moninaiseen oireiluun.
Edellä esiin tuodotu ajatukset tarvitsevat toteutuakseen sosiaalisia investointeja. 1990-luvun laman negatiiviset investoinnit olivat osoitus, miten sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset mahdollistavat parhaimmillaan lyhyen aikavälin säästöjä, joista maksetaan moninkertaisesti useiden sukupolvien ajan. Meillä on mahdollisuus ottaa virheistä opiksi.
Sosiaalisten investointien vastustaminen kustannusyistä on luokatonta matematiikkaa. Kuinka paljon kalliimpaa on, että nuori on syrjääntynyt yhteiskunnasta tai elää passiivisesti vain yhteiskunnan tukiverkostojen kierteessä kuin, että nuori olisi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti terve ja opiskelu- ja työkykyinen.
Yhden euron investointi tänään ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveyshuoltoon on 100 euron säästö huomenna. Käänteisesti, yhden euron säästäminen tänään voi johtaa 100 euron yhteiskunnallisiin kustannuksiin huomenna.
-Touko Aalto, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen sekä työllisyyjaoston vpj
Eihän meidän puolue
Moderni poliittinen ajattelu pohjautuu monilta keskeisiltä osin politiikan klassisiin teorioihin. Suosittelen kaikille vihreän politiikan tilaa pohtiville Machiavellin Ruhtinasta, Sun Tzun Sodankäynnin taitoa sekä Carl Von Clausewitzin kirjaa Sodankäynnistä.
Tahdon nostaa esiin viimeisimmästä mainitsemastani teoksesta muutamia huomioita käynnissä olevaan keskusteluun vihreiden tilasta. Carl Von Clausewitzin mukaan sota on vain osa poliittista kanssakäymistä eikä siis lainkaan itsenäinen ilmiö. Kokonaisuus on politiikkaa, sota on vain poliittisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteuttamista toisin, eli väkivaltaisin keinoin. Poliitikolla ja strategialla pitää olla yleiskäsitys kokonaistilanteesta. Selvät ja tarkasti harkitut periaatteet tarjoavat keinoja, joilla voi saada otteen sodasta käyttäen hyödyksi historiallisen kokemuksen tiivistettyä ydinsisältöä. Käsitän tässä kontekstissa valta- ja vaalitaistelun sotana.
Clausewitz sanoo: ” Sota ei ole sokea intohimon purkaus, vaan sitä hallitsee poliittinen tavoite, tämän suuruudesta tietysti riippuu, miten suuria uhrauksia me olemme valmiit tekemään sen saavuttamiseksi.” Tämä ei koske pelkästään uhrauksien määrää, vaan myös niiden kestoa. Heti kun
voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite enää riitä vastapainoksi, tavoitteesta on luovuttava ja tämän seurauksena solmittava rauha.” Kuinka suuria uhrauksia vihreät ovat valmiita tekemään poliittisen tavoitteensa vuoksi? Uhrauksien määrällä käsitän muun muassa ajankohtaiset
asiat Lex Nokian ja yliopistolain; uhrauksien kestolla vastaavien uhrauksien yhä kiihtyvää määrää tulevaisuudessa, joista myös Vihreä Lanka uutisoi viime viikon numerossaan 27.2.2009. Jos uhrauksien määrässä ei ole vielä koettu kipukynnyksen ylittyvän ja poliittinen tavoite nähdään yhä uhrauksia suurempana, niin missä menee raja?
Poliittisen näkökulman alistaminen sotilaallisen näkökannanensisijaisuuteen olisi järjenvastaista, sillä politiikkahan on saanutsodan aikaan. Kokonaisuuden alistaminen osatekijöille on kohtalokas virhe.Poliittisia tavoitteita palvelevan sodan yksi merkittävimmistä huomioitavista asioista on se, että ensimmäistäkään askelta ei pidä ottaa ajattelematta millainen on viimeinen askel. Näin myös politiikassa. Onko vihreiden puoluejohto harkinnut tarkkaan ensimmäisen askeleensa ennen kuin
se on ajatellut millainen on viimeinen askel?
Uskon ja toivon näin, mutta uskallan myös keskustella ääneen, sillä pohdittu kritiikki on parasta palautetta. Jokaisen vihreän poliitikon on syytä miettiä, minkä vuoksi kampanjoita tehdään ja minkä vuoksi kilpailemme vaaleissa? Minkä vuoksi tahdomme saada ja ylläpitää valtaa? Usein lähtökohtainen syy tehdä politiikkaa on ensimmäinen uhri poliittisessa kilpailussa, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain vallan vuoksi. Kun valta on saavutettu, ollaan hyvin kaukana niistä syistä, jonka vuoksi politiikkaa lähdettiin tekemään. Lastaan puolustava vanhempi vastaa liian usein kaikkeen kritiikkiin, että eihän meidän lapsi.
Touko Aalto
Valtio-opin pääaineopiskelija ja vihreä poliitikko Jyväskylästä
Tahdon nostaa esiin viimeisimmästä mainitsemastani teoksesta muutamia huomioita käynnissä olevaan keskusteluun vihreiden tilasta. Carl Von Clausewitzin mukaan sota on vain osa poliittista kanssakäymistä eikä siis lainkaan itsenäinen ilmiö. Kokonaisuus on politiikkaa, sota on vain poliittisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteuttamista toisin, eli väkivaltaisin keinoin. Poliitikolla ja strategialla pitää olla yleiskäsitys kokonaistilanteesta. Selvät ja tarkasti harkitut periaatteet tarjoavat keinoja, joilla voi saada otteen sodasta käyttäen hyödyksi historiallisen kokemuksen tiivistettyä ydinsisältöä. Käsitän tässä kontekstissa valta- ja vaalitaistelun sotana.
Clausewitz sanoo: ” Sota ei ole sokea intohimon purkaus, vaan sitä hallitsee poliittinen tavoite, tämän suuruudesta tietysti riippuu, miten suuria uhrauksia me olemme valmiit tekemään sen saavuttamiseksi.” Tämä ei koske pelkästään uhrauksien määrää, vaan myös niiden kestoa. Heti kun
voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite enää riitä vastapainoksi, tavoitteesta on luovuttava ja tämän seurauksena solmittava rauha.” Kuinka suuria uhrauksia vihreät ovat valmiita tekemään poliittisen tavoitteensa vuoksi? Uhrauksien määrällä käsitän muun muassa ajankohtaiset
asiat Lex Nokian ja yliopistolain; uhrauksien kestolla vastaavien uhrauksien yhä kiihtyvää määrää tulevaisuudessa, joista myös Vihreä Lanka uutisoi viime viikon numerossaan 27.2.2009. Jos uhrauksien määrässä ei ole vielä koettu kipukynnyksen ylittyvän ja poliittinen tavoite nähdään yhä uhrauksia suurempana, niin missä menee raja?
Poliittisen näkökulman alistaminen sotilaallisen näkökannanensisijaisuuteen olisi järjenvastaista, sillä politiikkahan on saanutsodan aikaan. Kokonaisuuden alistaminen osatekijöille on kohtalokas virhe.Poliittisia tavoitteita palvelevan sodan yksi merkittävimmistä huomioitavista asioista on se, että ensimmäistäkään askelta ei pidä ottaa ajattelematta millainen on viimeinen askel. Näin myös politiikassa. Onko vihreiden puoluejohto harkinnut tarkkaan ensimmäisen askeleensa ennen kuin
se on ajatellut millainen on viimeinen askel?
Uskon ja toivon näin, mutta uskallan myös keskustella ääneen, sillä pohdittu kritiikki on parasta palautetta. Jokaisen vihreän poliitikon on syytä miettiä, minkä vuoksi kampanjoita tehdään ja minkä vuoksi kilpailemme vaaleissa? Minkä vuoksi tahdomme saada ja ylläpitää valtaa? Usein lähtökohtainen syy tehdä politiikkaa on ensimmäinen uhri poliittisessa kilpailussa, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain vallan vuoksi. Kun valta on saavutettu, ollaan hyvin kaukana niistä syistä, jonka vuoksi politiikkaa lähdettiin tekemään. Lastaan puolustava vanhempi vastaa liian usein kaikkeen kritiikkiin, että eihän meidän lapsi.
Touko Aalto
Valtio-opin pääaineopiskelija ja vihreä poliitikko Jyväskylästä
torstai 25. joulukuuta 2008
Joulupäivän runoja läheisille - kukaan ei ole yksin
Kun yrittää ymmärtää toisten pahaa oloa ja ahdistusta, voi parhaiten antaa tukensa elämästä toipuvalle. Kukaan ei jää yksin.
Olemme läsnä ja välitämme, annetaan toisillemme mahdollisuus. Käydään yhdessä läpi tunteitamme, edes etäisesti. Annetaan itsestämme, saadaan toiselta ja jaetaan se kaikille. Kun pystyy puhumaan pahasta olosta ollessaan onnellinen, antaa mahdollisuuden toivoon toiselle, joka on menettänyt uskonsa onnellisuuteen. Avasin tänään päivällisen jälkeen koneeni ja kirjoittelin hieman, miten olen kokenut ympärilläni tapahtunutta. Toivon vain jaksamista läheisilleni ja kaikille niille, joiden hengitys on vain tasaantunutta surua.
Olemme täällä toisiamme varten. Rakkautta.
Jäisiä tulipisaroita
Saanko vihata rakkauteni pois,
saanko pyyhkiä itseni elämästäni?
Mitä tunnet, kun en tunne enää mitään,
mitä ajattelet, kun olen itkenyt sydämeni haavoille?
Miten kestän itseni, kun läheisyytesi on vain kipua,
miten hengitän, kun hukun huutooni?
Mikään ei ole mitään,
raivoan itseni tainnuksiin
Nostan katseeni vain romahtaakseni uudelleen,
en löydä sanoja, en tunnetta
Miten voin elää, jos elämä on kuollut?
Silmäni ovat enää vain lasia, jotka heijastavat tyhjyyttä
Nousenko?
Itkeneet silmät
Ikävä on meissä aina läsnä,
kaipuu on aina osanamme
Halu ymmärtää vie valheeseen, jonka
varaan rakennamme selviytymisemme
Ei ole onnea, on vain kuviteltua rajoittuneisuutta,
joka tekee elämästämme teeskentelyä
Lohtua
Lasken raskaan kantamukseni,
etsien samalla paikkaa itselleni
Tahdonko jäädä tänne hetkeksi,
vai ovatko ajatukseni jo jälkinä
maassa?
Päätän pysähtyä, sillä
en tiedä, minne jälkeni johtaisivat
Eteenpäin vie ainoastaan tunne, johon
voi luottaa, kun aika ja paikka menettävät
merkityksensä
Olen itseni, jos löydän paikkani,
hyväksyn olemiseni, jos löydän merkityksen taakalleni
pysähdyn, kun voin elää kuormani hetkeni kanssa
Kaksi kaarta
Hymyiletkö peittääksesi kasvosi,
vastaatko vain ollaksesi hiljaa,
puhutko vain päästäksesi pois?
Tahdot tulla löydetyksi, mutta peität jälkesi,
avaat silmäsi vain paetaksesi
Tiedät kulkevasi ympyrää, mutta pidät kiirettä,
pakenet vain saadaksesi itsesi kiinni
Et näe pohjaa katsomatta, mutta osaatko pysyä poissa tyhjyydestä,
kun kerran olet itsesi nähnyt ja sulkenut ympyrän
Olemme läsnä ja välitämme, annetaan toisillemme mahdollisuus. Käydään yhdessä läpi tunteitamme, edes etäisesti. Annetaan itsestämme, saadaan toiselta ja jaetaan se kaikille. Kun pystyy puhumaan pahasta olosta ollessaan onnellinen, antaa mahdollisuuden toivoon toiselle, joka on menettänyt uskonsa onnellisuuteen. Avasin tänään päivällisen jälkeen koneeni ja kirjoittelin hieman, miten olen kokenut ympärilläni tapahtunutta. Toivon vain jaksamista läheisilleni ja kaikille niille, joiden hengitys on vain tasaantunutta surua.
Olemme täällä toisiamme varten. Rakkautta.
Jäisiä tulipisaroita
Saanko vihata rakkauteni pois,
saanko pyyhkiä itseni elämästäni?
Mitä tunnet, kun en tunne enää mitään,
mitä ajattelet, kun olen itkenyt sydämeni haavoille?
Miten kestän itseni, kun läheisyytesi on vain kipua,
miten hengitän, kun hukun huutooni?
Mikään ei ole mitään,
raivoan itseni tainnuksiin
Nostan katseeni vain romahtaakseni uudelleen,
en löydä sanoja, en tunnetta
Miten voin elää, jos elämä on kuollut?
Silmäni ovat enää vain lasia, jotka heijastavat tyhjyyttä
Nousenko?
Itkeneet silmät
Ikävä on meissä aina läsnä,
kaipuu on aina osanamme
Halu ymmärtää vie valheeseen, jonka
varaan rakennamme selviytymisemme
Ei ole onnea, on vain kuviteltua rajoittuneisuutta,
joka tekee elämästämme teeskentelyä
Lohtua
Lasken raskaan kantamukseni,
etsien samalla paikkaa itselleni
Tahdonko jäädä tänne hetkeksi,
vai ovatko ajatukseni jo jälkinä
maassa?
Päätän pysähtyä, sillä
en tiedä, minne jälkeni johtaisivat
Eteenpäin vie ainoastaan tunne, johon
voi luottaa, kun aika ja paikka menettävät
merkityksensä
Olen itseni, jos löydän paikkani,
hyväksyn olemiseni, jos löydän merkityksen taakalleni
pysähdyn, kun voin elää kuormani hetkeni kanssa
Kaksi kaarta
Hymyiletkö peittääksesi kasvosi,
vastaatko vain ollaksesi hiljaa,
puhutko vain päästäksesi pois?
Tahdot tulla löydetyksi, mutta peität jälkesi,
avaat silmäsi vain paetaksesi
Tiedät kulkevasi ympyrää, mutta pidät kiirettä,
pakenet vain saadaksesi itsesi kiinni
Et näe pohjaa katsomatta, mutta osaatko pysyä poissa tyhjyydestä,
kun kerran olet itsesi nähnyt ja sulkenut ympyrän
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Askeleita lumessa
Joulu on monelle kaikkea ja ei mitään, henkisen tyhjyyden täyttämistä tavarapaljoudella ja tavarapaljouden muuttumista henkisyydeksi -arki on tehnyt joulun eteiseen.
Useimmat meistä arvostavat rauhallisuutta, levollisuutta ja sosiaalista hiljaisuutta, joka saa merkityksensä arjen suorituskeskeisyydestä ja hektisestä itsetarkoituksellisesta kilpailusta.
Ostammeko itsellemme omatunnon jouluna? Annamme läheisillemme aikaa ja huomiota koko vuoden edestä, koska jouluna kuuluu tehdä niin. Jouluna on hetki aikaa huomata, miten olemme unohtaneet elämän keskeisimmät perusarvot lähimmäisen rakkaudesta, välittämisestä, pysähtymisestä ja itsensä kuulostelusta.
Kasaamme valtavat odotukset joululle, koska koko vuonna emme ole muistaneet olla sitä, mitä nyt muutamana päivänä esitämme olevamme. Huono omatunto, läheisyyden ja ajan ostaminen näkyvät jouluihanteen särkymisenä, kun todellisuus ei vastaakaan mielikuviamme.
On häkellyttävää havaita vuodesta toiseen, miten ihmiset sadattelevat jouluostoksilla joulua ja ovat valmiita hylkäämään lähes kaikki odottamansa joulun ideaalit ja ajatukset jouluvalmisteluiden aikana. Mitä joulusta jää jäljelle joulun jälkeen, jos kyseessä on vain tekopyhä kulissi, joka vuodesta toiseen kasataan kiroillen kasaan kaikkine kliseineen?
Joulu on kuitenkin oikeutta kokea iloa, läheisyyttä ja välittämistä, jolle yhteiskuntamme suo hetken. Monille joulu on elämän tukipilari, jolloin odotus, ihanteet ja rakkaus kohtaavat toisensa.
Joulusta tekee mielestäni merkityksellisen asia, joka usein unohtuu joulusta puhuttaessa. Ihmiset ovat arjessaan kiireisiä ja osa ei omasta tahdostaa huolimatta pysty olemaan yhteydessä läheisimpiinsä. Jouluna on kuitenkin sosiaalisesti hyväksyttyä olla läsnä elämänsä tärkeimpien asioiden ja ihmisten kanssa. Joulunaika herkistää katkeruuden ja vihan tunteita ja antaa mahdollisuuden antaa lahjan, jota muulloin ei ole mahdollista antaa.
On myös monia ihmisiä, jotka tahdostaan riippumatta ovat ulkona tästä kollektiivisesta joulun hengestä ja joille joulu vain muistuttaa asioista, joiden puuttuminen omasta elämästä kiteytyy jouluna. Tämä näkemys puolestaan raivostuttaa ihmiset, jotka eivät tahdo viettää joulua itsetarkoituksellisesti, mutta kuten sanottua, on vain erilaisia tapoja kokea samat asiat.
Joulu on mielestäni yleisellä tasolla kuitenkin toivon, epätoivon, läheisyyden ja ulkopuoliseksi jäämisen aikaa. Joulu on merkittävä yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tapahtuma, halusimmepa sitä tai emme. Se tekee siitä yhteiskunnallisena ja sosiologisena ilmiönä mielenkiintoisen. Ihmiset viettävät joulua hyvin erilaisin perustein ja on vaikeaa puhua yhdestä ja yhtenäisestä juhlasta, jota moni taho pyrkii ottamaan nimiinsä.
Kaikesta huolimatta joulun aikaan useat ihmiset kokoontuvat yhteen ja vaikka jouluun liittykiin paljon ristiriitaisuuksia, niin tahallaan tai tahattomasti ihmiset ovat usein sen kaikkein tärkeimän äärellä: elämän kallisarvoisuuden jakaminen toisten kanssa, sillä kukaan ei ole yksin mitään. Suosittelen kaikille laimennettua joulua läpi vuoden.
Useimmat meistä arvostavat rauhallisuutta, levollisuutta ja sosiaalista hiljaisuutta, joka saa merkityksensä arjen suorituskeskeisyydestä ja hektisestä itsetarkoituksellisesta kilpailusta.
Ostammeko itsellemme omatunnon jouluna? Annamme läheisillemme aikaa ja huomiota koko vuoden edestä, koska jouluna kuuluu tehdä niin. Jouluna on hetki aikaa huomata, miten olemme unohtaneet elämän keskeisimmät perusarvot lähimmäisen rakkaudesta, välittämisestä, pysähtymisestä ja itsensä kuulostelusta.
Kasaamme valtavat odotukset joululle, koska koko vuonna emme ole muistaneet olla sitä, mitä nyt muutamana päivänä esitämme olevamme. Huono omatunto, läheisyyden ja ajan ostaminen näkyvät jouluihanteen särkymisenä, kun todellisuus ei vastaakaan mielikuviamme.
On häkellyttävää havaita vuodesta toiseen, miten ihmiset sadattelevat jouluostoksilla joulua ja ovat valmiita hylkäämään lähes kaikki odottamansa joulun ideaalit ja ajatukset jouluvalmisteluiden aikana. Mitä joulusta jää jäljelle joulun jälkeen, jos kyseessä on vain tekopyhä kulissi, joka vuodesta toiseen kasataan kiroillen kasaan kaikkine kliseineen?
Joulu on kuitenkin oikeutta kokea iloa, läheisyyttä ja välittämistä, jolle yhteiskuntamme suo hetken. Monille joulu on elämän tukipilari, jolloin odotus, ihanteet ja rakkaus kohtaavat toisensa.
Joulusta tekee mielestäni merkityksellisen asia, joka usein unohtuu joulusta puhuttaessa. Ihmiset ovat arjessaan kiireisiä ja osa ei omasta tahdostaa huolimatta pysty olemaan yhteydessä läheisimpiinsä. Jouluna on kuitenkin sosiaalisesti hyväksyttyä olla läsnä elämänsä tärkeimpien asioiden ja ihmisten kanssa. Joulunaika herkistää katkeruuden ja vihan tunteita ja antaa mahdollisuuden antaa lahjan, jota muulloin ei ole mahdollista antaa.
On myös monia ihmisiä, jotka tahdostaan riippumatta ovat ulkona tästä kollektiivisesta joulun hengestä ja joille joulu vain muistuttaa asioista, joiden puuttuminen omasta elämästä kiteytyy jouluna. Tämä näkemys puolestaan raivostuttaa ihmiset, jotka eivät tahdo viettää joulua itsetarkoituksellisesti, mutta kuten sanottua, on vain erilaisia tapoja kokea samat asiat.
Joulu on mielestäni yleisellä tasolla kuitenkin toivon, epätoivon, läheisyyden ja ulkopuoliseksi jäämisen aikaa. Joulu on merkittävä yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tapahtuma, halusimmepa sitä tai emme. Se tekee siitä yhteiskunnallisena ja sosiologisena ilmiönä mielenkiintoisen. Ihmiset viettävät joulua hyvin erilaisin perustein ja on vaikeaa puhua yhdestä ja yhtenäisestä juhlasta, jota moni taho pyrkii ottamaan nimiinsä.
Kaikesta huolimatta joulun aikaan useat ihmiset kokoontuvat yhteen ja vaikka jouluun liittykiin paljon ristiriitaisuuksia, niin tahallaan tai tahattomasti ihmiset ovat usein sen kaikkein tärkeimän äärellä: elämän kallisarvoisuuden jakaminen toisten kanssa, sillä kukaan ei ole yksin mitään. Suosittelen kaikille laimennettua joulua läpi vuoden.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
SYL-liittokokouspuhe 21.11.2008
Arvon puheenjohtaja ja hyvä liittokokousväki, nimeni on Touko Aalto ja edustan täällä JYYViNoa. Tahdon lausua muutaman sanan opiskelijan henkisestä hyvinvoinnista ja opinnonohjauksesta työryhmätoimintaa ja toimintasuunnitelmaa silmällä pitäen.
Jos Barack Obama olisi täällä tänään kanssamme, uskoisin hänen sanovan:
Ei ole vain koposektoria, ei ole vain soposektoria, on vain opiskelijan hyvinvointi, joka pitää olla enemmän kuin kopo- ja sopo -sektorien summa.Täten painotankin terveydenhuollon ja oppilaitostenyhteistyötä opiskelijan hyvinvoinnin edistäjänä, jonka kautta pystytään näkemään, miten terveyden edistäminen ja sairaanhoito liittyvät opetukseen ja opinnonohjaukseen.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen oireiluun.Opintojen ohjauksella ja opintotaidoilla on voimakas yhteys opiskelijan henkisiin voimavaroihin ja terveydentilaan.
Arvon puheenjohtaja
Olisi äärimmäisen tärkeää, että uudella opiskelijalla olisi mahdollisuus pohtia omaa itsetuntemustaan, sen suhdetta erilaisiin sivuaineisiin ja sivuaineiden suhdetta myöhempään sijoittumiseen jonkun asiantuntevan henkilön kanssa. Näin opiskelija löytäisi monia mahdollisuuksia, joita hän ei ole osannut edes etsiä ja hän voisi suunnitelmallisesi toteuttaa opintojaan omista lähtökohdistaan.
On kaikkien etu, jos opiskelija on fyysisesi, henkisesti ja sosiaalisesti terve, osaa opintojen ja ajankäytön johdonmukaisen suunnitelma, kokee opintonsa mielekkääksi ja saa riittävän opinto-ohjauksen toteuttaakseen jo olemassa olevia valmiuksiaan.Hyvä opiskelukyky on toimivan opiskeluympäristön, omien voimavarojen, opiskelutaitojen sekä opetus- ja ohjaustoiminnan muodostama kokonaisuus. Kun yksi osa oireilee, koko opiskelukyky heikkenee.
Arvon puheenjohtaja
Painotan kokonaisajattelua ja syyseuraussuhteita. Psykologi Totte Vaden on mielestäni aivan oikein sanonut, että kaikkea opiskelun takkuamista tai juuttumista ei pidä käsittää mielenterveydenongelmanana, masennuksena tai ahdistuksena. Vadenin arvio korostaa sektorit ylittävän toiminnan tärkeyttä. Opinto-ohjaus ei tee autuaaksi eikä ratkaise kaikkia ongelmia, mutta kopo sektorin toiminta määritää paljolti sen lumipallon koon, joka vierii soposektorin hoidettavaksi.
Kun löydämme yhdessä ratkaisuja esimerkiksi siihen, miten opiskelijoita voidaan paremmin auttaa opintojen ohjaamisessa, itselle sopivien työskentelytapojen löytämisessä ja omatoimisen opiskelun omaksumisessa olemme myös löytäneet ratkaisuja moniin opiskelijoiden fyysisiin, henkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Kiitos.
Jos Barack Obama olisi täällä tänään kanssamme, uskoisin hänen sanovan:
Ei ole vain koposektoria, ei ole vain soposektoria, on vain opiskelijan hyvinvointi, joka pitää olla enemmän kuin kopo- ja sopo -sektorien summa.Täten painotankin terveydenhuollon ja oppilaitostenyhteistyötä opiskelijan hyvinvoinnin edistäjänä, jonka kautta pystytään näkemään, miten terveyden edistäminen ja sairaanhoito liittyvät opetukseen ja opinnonohjaukseen.
Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen oireiluun.Opintojen ohjauksella ja opintotaidoilla on voimakas yhteys opiskelijan henkisiin voimavaroihin ja terveydentilaan.
Arvon puheenjohtaja
Olisi äärimmäisen tärkeää, että uudella opiskelijalla olisi mahdollisuus pohtia omaa itsetuntemustaan, sen suhdetta erilaisiin sivuaineisiin ja sivuaineiden suhdetta myöhempään sijoittumiseen jonkun asiantuntevan henkilön kanssa. Näin opiskelija löytäisi monia mahdollisuuksia, joita hän ei ole osannut edes etsiä ja hän voisi suunnitelmallisesi toteuttaa opintojaan omista lähtökohdistaan.
On kaikkien etu, jos opiskelija on fyysisesi, henkisesti ja sosiaalisesti terve, osaa opintojen ja ajankäytön johdonmukaisen suunnitelma, kokee opintonsa mielekkääksi ja saa riittävän opinto-ohjauksen toteuttaakseen jo olemassa olevia valmiuksiaan.Hyvä opiskelukyky on toimivan opiskeluympäristön, omien voimavarojen, opiskelutaitojen sekä opetus- ja ohjaustoiminnan muodostama kokonaisuus. Kun yksi osa oireilee, koko opiskelukyky heikkenee.
Arvon puheenjohtaja
Painotan kokonaisajattelua ja syyseuraussuhteita. Psykologi Totte Vaden on mielestäni aivan oikein sanonut, että kaikkea opiskelun takkuamista tai juuttumista ei pidä käsittää mielenterveydenongelmanana, masennuksena tai ahdistuksena. Vadenin arvio korostaa sektorit ylittävän toiminnan tärkeyttä. Opinto-ohjaus ei tee autuaaksi eikä ratkaise kaikkia ongelmia, mutta kopo sektorin toiminta määritää paljolti sen lumipallon koon, joka vierii soposektorin hoidettavaksi.
Kun löydämme yhdessä ratkaisuja esimerkiksi siihen, miten opiskelijoita voidaan paremmin auttaa opintojen ohjaamisessa, itselle sopivien työskentelytapojen löytämisessä ja omatoimisen opiskelun omaksumisessa olemme myös löytäneet ratkaisuja moniin opiskelijoiden fyysisiin, henkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Kiitos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
