keskiviikko 6. elokuuta 2008

Uusi Jyväskylä tarvitsee uutta terveysajattelua




Kunnat ovat alkaneet herätä yhä voimakkaammin huomaamaan vastuunsa asukkaiden terveyden vahvistamisesta ja sen edistämisestä. Muutos näkyy etenkin siinä, että kuntalaisten terveyden edistäminen osataan nähdä nykyisin sairaanhoitoa ja muuta korjaavaa työtä laajemmin. Mikä tärkeintä, kunnissa aletaan ymmärtää sektorirajat ylittävän yhteistyön tärkeys terveyden edistämisen kulmakivenä. Terveys ja hyvinvointi koostuvat henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista ja aihetta on käsiteltävä kokonaisuutena.

Toisaalta askeleet laajakatseisempaan terveysajatteluun ovat jättäneet myös varjonsa. Terveyden edistämisen sokeana pisteenä kunnallisella tasolla voidaan pitää sitä, että terveysongelmien syihin ei osata riittävästi kiinnittää huomiota. Sairauksien ehkäisy ja hyvinvoinnin ylläpitäminen on edullisempaa hoitoon verrattuna ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon investoimalla säästetään sairaanhoidon resursseja. Ajan henki ei tue kaukokatseista terveyden edistämistä, mutta vuosien myötä kertyvä yhteiskunnallinen hyöty on kuitenkin meidän kaikkien eduksi. Kansanterveytemme tarvitsee ajatuksellista vastavallankumousta selvitäkseen tulevaisuuden terveyshaasteista.

Jatkuva terveysmoralisointi ja kaiken kieltäminen ei ole ratkaisu Suomen terveysongelmiin. On pystyttävä näkemään asiat vaihtoehtojen tarjoamisen ja kannustavaan ajattelun kautta. Kun ihmisille tarjotaan heidän omaan arkeensa sopivia ratkaisuja, jotka auttavat vahvistamaan omaa ja lähiympäristön hyvinvointia, ollaan oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämisessä.

Kunta ja kuntalaiset tarvitsevat sirpaleisten terveysprojektien sijaan pitkäjänteistä terveystyötä, joka kuuntelee ihmisiä ja heidän arkeaan. Kunnan tulee ottaa kaikessa päätöksenteossaan huomioon kokonaisvaltainen terveysajattelu.

Kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen keinoja ovat esimerkiksi liikunnan, kulttuurin ja yhteisöllisen toiminnan tukeminen. Hyvinvoiva kuntalainen liikkuu, harrastaa sekä toimii yhdessä muiden asukkaiden kanssa – jokainen tavallaan.

Hyvinvoiva kuntalainen selviytyy arjestaan huomattavasti paremmin, ottaa oman ja lähiympäristön hyvinvoinnin paremmin huomioon sekä säästää näin yhteiskunnan voimavaroja. Maksuton ja vapaa kaupunkitila järjestö- ja harrastustoimintaan, riittävät kuntalaisten liikuntamahdollisuudet sekä tiiviin kaupunkirakenteen lomaan jätettävät viher- ja virkistysalueet ovat esimerkkejä konkreettisista toimista, joilla lisätään kokonaisvaltaista hyvinvointia uudessa Jyväskylässä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen sen verran kyyninen, että saa aika ihmeitä tapahtua, että lihavat suomalaiset saadaan liikkeelle. Tai silloin siihen pitäisi laittaa rahaa aivan hillittömiä määriä, ja silti olisi varmaan aika epävarmaa, että läskit lähtisi liikkumaan.

Olen kuitenkin sun ajatuksen kanssa samoilla linjoilla. Pitäisi tehdä jotain, mutta ei tehdä. Ihmisiä on aika vaikea pakottaa liikkumaan ja huolehtimaan terveydestään vaikka se olisi selkeästi heidän etujensa mukaista.

Minusta puitteita aika hyvin jo nyt on yhteiskunnan puolelta tehty. Ainakin näin Oulussa, en tiedä Jyväskylän tilanteesta sen tarkemmin, mutta tuskin siellä asiat hirveästi huonommin ovat. Kauaskantoiset tavoitteet ovat tärkeitä, mutta kyllä ne sairaat ja huonokuntoiset pitää aina ensisijaisesti hoitaa.

Touko Aalto kirjoitti...

Kiitoksia Panulle hyvästä kommentista.

Jos mietitään sitä toista vaihtoehtoa, eli jatketaan nykyistä mallia, jossa joka toinen suomalainen sairastaa sydän- ja verisuonitauteja ja elintapasairauksista muodostuu kansantauti, ei tulevaisuus lupaa hyvää.

Liikuntasetelikäytäntöjen laajentaminen sekä työpaikkaliikunnan parantaminen ovat hyviä yhteisöllisen liikunnan muotoja, joita aktiivisesti tukemalla voidaan saada paljon aikaan.

Liikuntasetelien ohella tulisi miettiä myös mahdollisuuksia tukea eri liikuntamuotoja esimerkiksi verovähennysten kautta.

Ennaltaehkäisvällä terveystyöllä vapautetaan juuri resursseja sairaiden ja huonokuntoisten hoitoon, jotka tulee tietenkin ensisijaisesti hoitaa.

Pakottamisen sijaan erilaiset porkkanat ja etenkin liikunnan yhdistäminen yhteisölliseen harrastamiseen madaltaa kynnystä harrastaa ja innostua harrastuksia aina niin, että liikunnasta muodostuu elämäntapa arkea tukemaan.

Se, että yhteiskunta on jo tehnyt monia tärkeitä liikuntaa tukevia panostuksia ei tarkoita, että työ olisi valmis. Ennen kaikkea on kiinnitettävä huomiota, miten ihmiset saadaan hyödyntämään jo olemassa olevia liikuntamahdollisuuksia ja missä kohden liikuntapalveluiden määrää ja laatua voidaan kohdentaa ihmisten tarpeita vastaaviksi.

Hyvinvointikeskustelussa on myös huomioitava se, että fyysinen hyvinvointi on osakokonaisuus ja hyvinvointi koostuu monista erilaisista osista.

Hyvinvoiva ihminen tarvitsee fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja erilaisia kunnallisia palveluita suunniteltaessa on otettava huomioon, miten ne tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Touko Aalto

Anonyymi kirjoitti...

Ongelmana järjestelmä, joka toimii vain kielteisten asioiden kautta ja vasta sitten kun on "tosi kyseessä"?

Olen omasta työkokemuksestani ja esimerkiksi pitkästä koulutiestäni saanut valitettavan usein vahvistusta näkemykselle, jonka mukaan yhteiskuntamme palvelut keskittyvät useimmiten määritelmänsä vastaisesti epäsosiaalisuuden, sairauden ja oppimisvaikeuksien tai koululaisten häiriökäyttäytymisen hoitoon. Tällöin tarkastelutapa usein keskittyy yksilöön, jolla nähdään olevan alentunut toimintakyky, sairaus, käytöshäiriö tai useimmiten kaikki edellä mainitut. Vasta kun ihminen on tarpeeksi vaikeuksissa, järjestelmä ryhtyy toimeen. Tällöin jää usein huomaamatta, että vikaa onkin usein järjestelmässä kokonaisuutena, eikä alunperin yksilöissä. Jotkut ratkaisut vain ovat yksinkertaisesti toimimattomia ja siitä kärsivät usein hiljaa kaikki sekä etenkin ne, jotka tuovat toimimattomuuden keskusteluun ja saavat siitä pahimmassa tapauksessa rangaistuksen. Keskustelun puute sekä "tyhmien kysymysten" esittäjien ulossulkeminen yhteisöstä näyttäisi olevan todellinen suomalainen ongelma - emme kestä kuulla että kaikki ei ole kunnossa.

Mielestäni on tärkeää puhua sairaanhoidon porrastuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista sekä erityisopetuksen ja esim. koulun psykososiaalisten palvelujen määrästä. Samalla tarvitsemme kuitenkin kipeästi Toukon tapaan ajattelevia tulevia päättäjiä. Toukon kaltaiset ajattelijat ymmärtävät että kokonaisuuden hallinnalla on merkitystä ennen kaikkea siihen kuinka järjestelmämme toimii ennen kuin ihminen sairastuu, ennen kuin hänelle kehittyy oppimisvaikeuksia tai hän muuttuu epäsosiaaliseksi. Toisin sanoen, tarvitaan ymmärrystä kokonaisuuksista; ihmisestä, hänen tarpeistaan ja järjestelmistä, joiden puitteissa hän toimii jo silloin kun hän on vaarassa joutua ongelmiin.

Päätöksentekoon hyödynnetään nykyään häviävän vähän siitä tiedosta, joka esimerkiksi viranomaisilla olisi käytössä. Esimerkiksi myönteisillä asenteilla, ihmisten kohtaamisella ja asiakkaiden todellisella kuulemisella voitaisiin vaikuttaa sosiaali- ja terveydehuollon arjen ongelmiin nykyistä enemmän. Järjestelmä pyörii kuitenkin pelottavan paljon työntekijöiden ehdoilla sen sijaan että loputtomien juhlallisten puheiden, näennäisesti objektiivisten lausuntotulvien, luukulta toiselle pompottamisen, vastuunpakoilun ja huolimattomien määritelmien sijasta panostettaisiin toimilla todelliseen asiakaslähtöisyyteen. Tämä koskee myös koulumaailmaa.

Suurin osa ongelmista kun ei välttämättä johdu mistään, mitä yksilö tekee tai millainen hän on. Tämän voimme todeta viimeaikaisten surullisten tapahtumien pohjalta, sillä ihmisestä puhuttaessa syy ja seuraus-suhteet ovat monimutkaisia ja pitkäaikaisia ja jo siksi vaikeita johtaa johonkin yhteen tiettyyn ongelmaan. Tulisi keskittyä kokonaisuuksien parempaan hallintaan ja tiedostavampaan yhteiskuntapolitiikkaan, jossa ongelmien sijasta pyritään myös ennakoimaan tapahtumia siten, että yksilöt voivat kestävällä pohjalla rakentaa elämäänsä puhtaassa ja energiatehokkaassa ympäristössä, jossa turvaverkkoja ja tekemisen ja liikkumisen mahdollisuuksia on olemassa kaikille, yhdessä ja yksin.