perjantai 13. maaliskuuta 2009

Self-identity and the unknown “other"

I don’t want to replay the same old tone about the stereotypes. Everybody knows, what the word means, but does everybody know the background of this concept and the reasons what it stands for. If we really want to break stereotypes, it’s vital to understand their function and meaning to collective thinking.

Regardless of cultures, different societies have always tried to form their own identity on the basis of what they don’t represent. Communal self-reflection has needed “the other”, which is used to set against with the self-identity. The “otherness” is based on necessary interdependence, which is natural to human thinking. The “other”, which is our opposite and to whom we are focusing the juxtaposition, is paradoxically also the lifeline to our own existence and identity.

If our identity is based on the”otherness”, breaking the stereotypes means also breaking our own identity base. Are we facing the threat of identity vacuum, the feeling of emptiness and identity crisis? How have we ever ended up to this situation and how should we settle this existential dilemma?

The world is living in imaginary societies, which are based on collective experiential. This experiential is maintained by collective narratives. These narratives have developed for collective self-identification and they are, on one hand, based on to ”otherness”, but on the other hand they are reinforcing already existing images about ourselves and about the “other”.

Imaginary societies are narrative structures, which are founded and build up again and again. People are socialised to this continuous story and they are also a part of regenerating and modifying it.

Stories are a part of historical narrative combined with some elements that are supporting the objective. One of the most important factors in these stories is that they rise up feelings, which transform into stereotypes, when time has passed enough. Artificial differences between people help some people to consolidate their thoughts and enable to live through something called collectiveness.

Because our identity is based on “otherness”, our own identity is how we have seen the other. The identity of the other can be more familiar than self-identity, because it’s self-made and the self-identity can be farther, because it’s due to somebody else’s behaviour. While studying the weird and unknown “other”, one can learn more about one’s own self-identity. Self-identification needs the knowledge about the own collective story, but also the counterpart vision about ourselves, because we are too near to ourselves to do fundamental self-evaluation.

JYY’s development cooperation week offers plenty of views about us. Challenge yourself, but I warn you, this experience can change our attitudes permanently.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Tämän päivän päätökset ovat huomisen todellisuutta 19:04

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtama talousneuvoston työryhmän on nostanut useita kertoja esiin aiheellisen huolen Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

”Työllisyysasteen nostaminen vaatii työttömyyden alentamisen lisäksi ihmisten työuran jatkamista keskimäärin kahdella vuodella sekä alku- että loppupäästä.”, toteaa Sailas Talousanomissa 22.1.2009. Hallituksen vaalikauden puolivälin politiikkariihessä tehty päätös eläkeiän nostamisesta 65-ikävuoteen on yksi avaus tilanteeseen, mutta etenkin nuorten tilanne on jäänyt kokonaiskeskustelussa liiaksi varjoon.

Sailaksen työryhmä hakeekin nyt ensi sijassa keinoja saada nuoret aikaisemmin työelämään: ”Suomalaisnuoret aloittavat yliopisto-opinnot keskimäärin kolme vuotta ylioppilastutkinnon jälkeen ja opintoalojen vaihtaminen sekä opintojen viivästyttäminen tuovat suomalaisnuoret muita myöhemmin työelämään”, Sailas summaa.

Rakennetyöttömyyden alentamisessa työryhmä painottaa nuorten työttömyyden ja varhaisen syrjäytymisen ehkäisyä.

Nykyisessä tilanteessa painotus on erittäin aiheellinen, sillä Sailas arvioi YLEn uutisissa jo syksyllä 12.9.2008, että ”suomalaisista 16–24 ikäisistä nuorista jopa 95 000 on heikossa tilassa. Heistä 40 000 on täysin yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä. Syrjäytyneiden nuorten määrä lähentelee yhtä kokonaista ikäluokkaa, joita ei löydy työ- eikä opiskelupaikoilta”.

Nykyiseen tilanteeseen tarvitaan välittömiä ja rakenteellisia ratkaisuita ja ennen kaikkea työllisyyteen tukevia toimenpiteitä, jotka voidaan melko pienillä panostuksilla saada ruokkimaan itseänsä positiivisesti.

Riittävän aikaisin ja oikein kohdennettu opinto- ja työelämäohjaus on yksi rakenteellinen tapa edistää nuorten nopeampaa siirtymistä työelämään.
Terveydenhuollon ja oppilaitosten välisen tiiviimmän yhteistyön kautta voidaan ylläpitää opiskelijankokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä huolestuttavaa syrjäytymiskehitystä.

Mielenterveystarkastukset tulee saada osaksi terveystarkastuksia yläasteelta lähtien ja akuutteihin ongelmiin on pystyttävä tarjoamaan mielenterveyspuolen välittömät ensikäynnit. Tiedotukseen on tulossa aloitteestani parannusta jokaisella Jyväskylän terveyskeskuksella jaettavan mielenterveyspuolen hoito-oppaan muodossa, mutta tämä on vain ongelman laastarointia.

Henkisesi, fyysisesti ja sosiaalisesti terve nuori on parhaimmaimmassa tapauksessa koko huoltosuhteen ratkaiseva lenkki, mutta henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti pahoinvoiva nuori on inhimillisen kärsimyksen ohella uhka koko yhteiskunnan toimivuudelle.

Huonoksi koettu opiskeluote on vahvasti yhteydessä vääräksi koettuun opiskelualaan, riittämättömään opiskeluohjaukseen ja kuulumattomuuteen opiskeluun liittyvään ryhmään, joka johtaa helposti negatiiviseen arvioon omista ja voimista ja kyvyistä sekä johtaa moninaiseen oireiluun.

Edellä esiin tuodotu ajatukset tarvitsevat toteutuakseen sosiaalisia investointeja. 1990-luvun laman negatiiviset investoinnit olivat osoitus, miten sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset mahdollistavat parhaimmillaan lyhyen aikavälin säästöjä, joista maksetaan moninkertaisesti useiden sukupolvien ajan. Meillä on mahdollisuus ottaa virheistä opiksi.

Sosiaalisten investointien vastustaminen kustannusyistä on luokatonta matematiikkaa. Kuinka paljon kalliimpaa on, että nuori on syrjääntynyt yhteiskunnasta tai elää passiivisesti vain yhteiskunnan tukiverkostojen kierteessä kuin, että nuori olisi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti terve ja opiskelu- ja työkykyinen.

Yhden euron investointi tänään ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveyshuoltoon on 100 euron säästö huomenna. Käänteisesti, yhden euron säästäminen tänään voi johtaa 100 euron yhteiskunnallisiin kustannuksiin huomenna.


-Touko Aalto, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen sekä työllisyyjaoston vpj

Eihän meidän puolue

Moderni poliittinen ajattelu pohjautuu monilta keskeisiltä osin politiikan klassisiin teorioihin. Suosittelen kaikille vihreän politiikan tilaa pohtiville Machiavellin Ruhtinasta, Sun Tzun Sodankäynnin taitoa sekä Carl Von Clausewitzin kirjaa Sodankäynnistä.

Tahdon nostaa esiin viimeisimmästä mainitsemastani teoksesta muutamia huomioita käynnissä olevaan keskusteluun vihreiden tilasta. Carl Von Clausewitzin mukaan sota on vain osa poliittista kanssakäymistä eikä siis lainkaan itsenäinen ilmiö. Kokonaisuus on politiikkaa, sota on vain poliittisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toteuttamista toisin, eli väkivaltaisin keinoin. Poliitikolla ja strategialla pitää olla yleiskäsitys kokonaistilanteesta. Selvät ja tarkasti harkitut periaatteet tarjoavat keinoja, joilla voi saada otteen sodasta käyttäen hyödyksi historiallisen kokemuksen tiivistettyä ydinsisältöä. Käsitän tässä kontekstissa valta- ja vaalitaistelun sotana.

Clausewitz sanoo: ” Sota ei ole sokea intohimon purkaus, vaan sitä hallitsee poliittinen tavoite, tämän suuruudesta tietysti riippuu, miten suuria uhrauksia me olemme valmiit tekemään sen saavuttamiseksi.” Tämä ei koske pelkästään uhrauksien määrää, vaan myös niiden kestoa. Heti kun
voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite enää riitä vastapainoksi, tavoitteesta on luovuttava ja tämän seurauksena solmittava rauha.” Kuinka suuria uhrauksia vihreät ovat valmiita tekemään poliittisen tavoitteensa vuoksi? Uhrauksien määrällä käsitän muun muassa ajankohtaiset
asiat Lex Nokian ja yliopistolain; uhrauksien kestolla vastaavien uhrauksien yhä kiihtyvää määrää tulevaisuudessa, joista myös Vihreä Lanka uutisoi viime viikon numerossaan 27.2.2009. Jos uhrauksien määrässä ei ole vielä koettu kipukynnyksen ylittyvän ja poliittinen tavoite nähdään yhä uhrauksia suurempana, niin missä menee raja?

Poliittisen näkökulman alistaminen sotilaallisen näkökannanensisijaisuuteen olisi järjenvastaista, sillä politiikkahan on saanutsodan aikaan. Kokonaisuuden alistaminen osatekijöille on kohtalokas virhe.Poliittisia tavoitteita palvelevan sodan yksi merkittävimmistä huomioitavista asioista on se, että ensimmäistäkään askelta ei pidä ottaa ajattelematta millainen on viimeinen askel. Näin myös politiikassa. Onko vihreiden puoluejohto harkinnut tarkkaan ensimmäisen askeleensa ennen kuin
se on ajatellut millainen on viimeinen askel?

Uskon ja toivon näin, mutta uskallan myös keskustella ääneen, sillä pohdittu kritiikki on parasta palautetta. Jokaisen vihreän poliitikon on syytä miettiä, minkä vuoksi kampanjoita tehdään ja minkä vuoksi kilpailemme vaaleissa? Minkä vuoksi tahdomme saada ja ylläpitää valtaa? Usein lähtökohtainen syy tehdä politiikkaa on ensimmäinen uhri poliittisessa kilpailussa, jossa ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain vallan vuoksi. Kun valta on saavutettu, ollaan hyvin kaukana niistä syistä, jonka vuoksi politiikkaa lähdettiin tekemään. Lastaan puolustava vanhempi vastaa liian usein kaikkeen kritiikkiin, että eihän meidän lapsi.


Touko Aalto
Valtio-opin pääaineopiskelija ja vihreä poliitikko Jyväskylästä